Pörssitiedotteet
03.02.2004
FISKARS OYJ ABP:N HALLITUKSEN EHDOTUKSET
FISKARS OYJ ABP:N HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 16.3.2004 Hallitus ehdottaa: 1. että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen yhden vuoden aikana 16.3.2004 lukien hankkimaan muussa kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa Helsingin Pörssissä kulloinkin voimassa olevaan pörssikurssiin yhtiön omista osakkeista enintään 1 869 803 kpl A-osakkeita ja enintään 805 618 kpl K-osakkeita. Hallituksella on oikeus käyttää valtuutusta, kun siihen on painava taloudellinen syy konsernin toimintaedellytysten turvaamisen tai yhtiön kansainvälisen ja/tai kotimaisen liiketoiminnan vahvistamisen ja laajentamisen ja/tai vakaan kurssikehityksen säilyttämisen kannalta. Yhtiön jakokelpoinen vapaa oma pääoma vähenee edellä mainitun mukaisen osakkeiden hankkimisen seurauksena. Koska valtuutukseen sisältyvä enimmäismäärä on pienempi kuin 5 % yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä, edellä mainitun mukaisella osakkeiden hankkimisella on vain vähäinen vaikutus yhtiön osakeomistuksen ja äänimäärän jakautumiseen. Osakeyhtiölain 1 luvun 4 pykälän tarkoittama yhtiön lähipiiri omistaa yhteensä 63,0 % yhtiön kaikista osakkeista ja 71,0 % äänimäärästä. Koska tarkoituksena on, että omat osakkeet hankitaan Helsingin Pörssistä tietämättä osakkeiden luovuttajia, ei ole mahdollista ilmoittaa tarkasti lähipiirin hankinnan jälkeen omistamaa osuutta osakkeista ja äänimäärästä. 2. että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen yhden vuoden aikana 16.3.2004 lukien päättämään niiden enintään 1 869 803 Fiskarsin A-osakkeen ja enintään 805 618 Fiskarsin K-osakkeen luovuttamisesta, jotka on ostettu hallituksen hankintavaltuutuksen perusteella. Ehdotetun valtuutuksen mukaan hallituksella on oikeus päättää, kenelle ja missä järjestyksessä omat osakkeet luovutetaan, poiketen osakkeenomistajille kuuluvista etuoikeuksista. Hallituksella on oikeus käyttää valtuutusta, kun siihen on painava taloudellinen syy konsernin toimintaedellytysten turvaamisen tai yhtiön kansainvälisen ja/tai kotimaisen liiketoiminnan vahvistamisen ja laajentamisen kannalta. Osakkeiden luovutushinnan on oltava vähintään niiden Helsingin Pörssissä luovutuksen tapahtumahetkellä oleva käypä arvo. Heikki Allonen toimitusjohtaja