Fiskarsin varatoimitusjohtaja ja kiinteistöliiketoiminnan johtaja Ingmar Lindberg jää eläkkeelle

Fiskarsin varatoimitusjohtaja ja kiinteistöliiketoiminnan johtaja Ingmar        
Lindberg jää eläkkeelle                                                         
- Uudeksi kiinteistöliiketoiminnan johtajaksi nimitetty Tomas Landers           

Syyskuussa 63 vuotta täyttävä Fiskarsin pitkäaikainen kiinteistöliiketoiminnan  
johtaja ja konsernin varatoimitusjohtaja Ingmar Lindberg jää eläkkeelle vuoden  
2008 lopussa. Sopimuksen mukaisesti hän avustaa yhtiötä tarvittaessa myös       
eläkkeelle siirtymisensä jälkeen. Lindberg aloitti Fiskarsin palveluksessa      
vuonna 1985, ja hän vastaa yhtiön maa- ja metsäomaisuuden, kiinteistöjen sekä   
Fiskarsin Ruukin hoidosta.                                                      

Fiskarsin uudeksi kiinteistöliiketoiminnan johtajaksi on nimitetty maatalous- ja
metsätieteiden maisteri Tomas Landers. Hän aloittaa 1.12.2008 ja ottaa vastuun  
yhtiön kiinteistöliiketoiminnasta vuodenvaihteessa. Landers on aikaisemmin      
toiminut maa- ja metsätalouden edunvalvonta­tehtävissä Ruotsin                  
Metsähallituksessa (Skogsstyrelsen) ja pohjoismaiden perhemetsäomistajien       
toimistossa (Bureau of Nordic Family Forestry) Brysselissä. Landers raportoi    
Fiskarsin toimitusjohtaja Kari Kauniskankaalle.                                 

"Ingmar Lindbergin panos Fiskarsin palveluksessa on ollut merkittävä. Hänen     
aikanaan konsernin kiinteistöliiketoiminta on kehittynyt suotuisasti, ja ennen  
kaikkea Fiskarsin Ruukin nostaminen eläväksi taiteilijayhteisöksi sekä          
suosituksi matkailukohteeksi jää pysyväksi merkiksi Lindbergin                  
ennakkoluulottomasta ajattelutavasta. Toivomme hänelle parhainta menestystä myös
tulevina vuosina. Samalla toivotamme Tomas Landersin tervetulleeksi yhtiön      
palvelukseen", toteaa toimitusjohtaja Kari Kauniskangas.                        

Fiskarsin Kiinteistöliiketoiminta hallinnoi yhtiön metsä-, maa- ja              
kiinteistöomaisuutta sekä hoitaa kiinteistöjen sisäisen ja ulkoisen vuokrauksen.
Yhtiön synnyinpaikka, vuonna 1649 perustettu Fiskarsin Ruukki, on oleellinen osa
yhtiön kiinteistöliiketoimintaa.                                                


Kari Kauniskangas                                                               
toimitusjohtaja                                                                 


Fiskars-konserni on vuonna 1649 perustettu johtava brändättyjen                 
kuluttajatuotteiden toimittaja. Liiketoiminta-alueet ovat Garden, Homeware,     
Craft, Outdoor Recreation, Inhan Tehtaat ja Kiinteistötoimi. Kansainväliset     
pääbrändit ovat Fiskars, Iittala, Gerber, Silva ja Buster. Osakkuusyhtiö        
Wärtsilä Oyj Abp on myös merkittävä osa konsernia. Fiskarsin                    
liiketoimintasegmentit ovat Amerikka, EMEA, Wärtsilä ja Muut. Fiskars Oyj Abp:n 
osake on noteerattu OMX Pohjoismaisessa Pörssissä Helsingissä. Vuonna 2007      
Fiskars-konsernin liikevaihto oli 658 miljoonaa euroa, liikevoitto 110 miljoonaa
euroa ja henkilöstö noin 4500. www.fiskars.fi