Fiskars jatkaa keskittymistään globaaleihin kuluttajatuotteisiin – Buster-veneet myydään Yamahalle

Fiskars Oyj Abp   
L
ehdistötiedote
11.11.2015 klo 16.00 EET

Fiskars jatkaa keskittymistään globaaleihin kuluttajatuotteisiin – Buster-veneet myydään Yamahalle

Fiskars Oyj Abp on tänään allekirjoittanut sopimuksen veneliiketoimintansa myymisestä Yamaha Motor Europe N.V:lle. Kauppa sisältää Inhan Tehtaat Oy Ab:n osakkeet, Buster-brändin ja siihen liittyvän tehdaskiinteistön Ähtärissä. Kauppa toteutuu vuoden 2016 alussa. Myynnillä ei odoteta olevan merkittävää vaikutusta Fiskars-konsernin taloudelliseen asemaan tai tulokseen vuoden 2015 neljännellä neljänneksellä tai kaupan toteutumishetkellä.

Fiskarsin tavoitteena on toimia yhtenäisenä kuluttajatuoteyhtiönä. Osana strategian toteuttamista yhtiö on päättänyt myydä veneliiketoimintansa keskittyäkseen entistä vahvemmin kolmeen ydinliiketoimintaansa: Toiminnallisiin tuotteisiin, Asumisen tuotteisiin ja Ulkoilutuotteisiin. Veneliiketoiminta on raportoitu osana Fiskarsin Muut-liiketoimintasegmenttiä vuoden 2015 alusta lähtien.

Inhan Tehtaat Oy Ab on suurin alumiiniveneiden valmistaja Euroopassa, missä laajimmat alumiiniveneiden markkinat ovat Itämeren alueella. Vuonna 2015 Fiskarsin veneliiketoiminnan liikevaihdon arvioidaan olevan noin 32 milj. euroa ja liiketuloksen noin 1 milj. euroa. Yhtiö työllistää tällä hetkellä noin 160 henkilöä. Buster-veneet ovat suosituimpia alumiiniveneitä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa ja brändi tarjoaa laajan valikoiman veneitä monipuolisista vapaa-ajan veneistä vaativampaan ammattilaiskäyttöön.

”Buster-veneiden myynnin myötä keskitymme entistä vahvemmin Fiskarsin ydinliiketoimintaan ja jatkamme polullamme globaaliksi kuluttajatuoteyhtiöksi. Busterilla on 60 vuoden kokemus alumiiniveneiden valmistuksesta ja viime vuosina se on panostanut merkittävästi tuotekehitykseen, muotoiluun ja tuotantoprosesseihin. Yamaha on yksi johtavista veneilytuoteyhtiöistä maailmassa ja uskomme, että tämä kauppa tarjoaa parhaan tien eteenpäin Busterin asiakkaille ja työntekijöille,” sanoo Fiskarsin toimitusjohtaja Kari Kauniskangas.

”Buster-veneet on tehnyt vuosien ajan yhteistyötä Yamahan kanssa. Uusi omistajuus mahdollistaa entistä läheisemmän yhteistyön ja liiketoiminnan laajentumisen uusille markkinoille,” sanoo Fiskarsin veneliiketoiminnan johtaja Juha Lehtola.  

FISKARS OYJ ABP

Kari Kauniskangas
Toimitusjohtaja

Median yhteydenotot:
Viestintäjohtaja Maija Taimi, puh. 0204 39 5031, communications@fiskars.com

Fiskars – vuosisatojen ylpeys ja innostus muotoilusta. Joka päivä.
Fiskarsin Ruukissa vuonna 1649 alkunsa saanut Fiskars on kasvanut kansainväliseksi yhtiöksi, joka tarjoaa johtavia kuluttajatuotteita ja jonka brändejä ovat mm. Fiskars, Iittala, Gerber, Wedgwood ja Waterford. Fiskarsilla on ikonisia tuotteita, vahvoja tuotemerkkejä ja maailmanlaajuinen tavoite rikastuttaa ihmisten elämää niin kotona, puutarhassa kuin ulkoillessa. Fiskarsin tuotteita on saatavilla yli 100 maassa ja yritys työllistää noin 8 600 henkilöä 30 maassa. Fiskars on listattu Nasdaq Helsingissä. www.fiskarsgroup.com