Historiamme

Fiskars perustettiin vuonna 1649, ja se on tänään Suomen vanhin yritys. Läpi vuosien olemme pitäneet kiinni asioista, jotka yhdistävät brändejämme ja tekevät meistä ainutlaatuisen; aikaa kestävä muotoilu, käsityötaito ja aito ymmärrys ihmisten arjesta. Tässä on meidän tarinamme.

1649

Fiskarsin rautaruukki perustetaan

Fiskarsin ruukin perustamisen aikaan Suomi oli Ruotsin vallan alainen. Ruotsi puolestaan oli Euroopan suurimpia raudantuottajia 1600-luvulla. Vuonna 1649 Peter Thorwöste sai oikeuden perustaa masuunin ja kankivasaran Fiskarsiin ja valmistaa valettuja ja taottuja tuotteita.

1783

Rautaruukista kupariruukiksi

1783 Ruukki siirtyi Björkmanin suvun omistukseen ja sen tuotanto oli keskittynyt läheisen Orijärven kuparikaivoksen kuparimalmin jalostamiseen. 1800-luvulla kuparia saatiin kaivoksesta enää niukasti. Masuuni suljettiin vuonna 1802, jonka jälkeen ruukissa ei enää ollut raudan perustuotantoa.

1822

Julinin suvun aika

Turkulainen apteekkari Johan Jacob Julin (myöhemmin von Julin) osti Ruukin vuonna 1822. Hänen aikanaan Ruukkia kehitettiin aktiivisesti ja sen toiminta painottui nimenomaan raudan jalostamiseen. Suomen ensimmäisen hienotaepajan perustamisen myötä vuonna 1832 tuotanto laajeni veitsistä aterimiin ja saksiin.  Fiskarsin perinne uudistusten ja innovaatioiden toteuttajana juontaa juurensa jo näiltä ajoilta. Julinin kaudella tehtiin monia merkittäviä sosiaalisia uudistuksia. Ruukkiin perustettiin mm. oma koulu ja sairaala. Ruukin maataloutta kehitettiin voimakkaasti. Fiskarsin aura on maankuulu; sitä valmistettiin aikoinaan yli miljoona kappaletta. Julinin johdolla Fiskarsista tuli synonyymi korkealle laadulle.

1883

Fiskarsista osakeyhtiö

J.J. Julin kuoleman jälkeen Fiskarsista tuli osakeyhtiö. Vuonna 1915 Fiskars listautui Helsingin pörssiin.

1929

Suuri pörssiromahdus ja pulakausi

Suomen talous kärsii vuoden 1929 suuresta pörssiromahduksesta, joka hidastaa myös Fiskarsin laajentumista.
Vasta toisen maailmansodan jälkeen toteutuvat yhtiön johdon suunnitelmat yhtiörakenteen uudistamisesta massatuotantoa varten.

1967

Fiskars valmistaa maailman ensimmäiset muovikahvaiset sakset

Oranssikahvaiset sakset ovat nykyään yksi Fiskarsin tunnetuimmista tuotteista. Mutta miksi saksista tuli oranssit? On vuosi 1967 ja ensimmäiset perusmallit ovat matkalla valmistukseen. Suunnittelija haluaa saksista mustat, punaiset tai vihreät. Kun prototyyppiä ollaan lähettämässä tuotantoon, päättää koneenkäyttäjä käyttää loppuun oranssin värin, jota hänen koneessaan on jo valmiina. Lopulllinen valinta käytiin mustan ja oranssin välillä ja sisäisessä äänestyksessä oranssi voitti äänin 9-7.

Fiskarsilla on rekisteröity tavaramerkki oranssille värille saksissa Suomessa, USA:ssa ja Kanadassa.

1977

Fiskarsin saksitehdas perustetaan Yhdysvaltoihin

Fiskarsin laajentuminen alkoi oman saksitehtaan perustamisesta Yhdysvaltoihin. Suuntautuminen maailman vahvimpaan talouteen, Yhdysvaltoihin, osoittautui onnistuneeksi valinnaksi. Se on tarjonnut perustan kansainvälistymiselle, kasvavat markkinat ja arvokkaita kokemuksia.

2008

2000-luvulla Fiskars-konserni keskittyi kuluttajatuotteisiin ja kasvoi yritysostoin. Iittalan osto vuonna 2007 vahvisti yhtiön asemaa keittiötuotteiden alueella. Royal Copenhagenin osto vuonna 2013 täydensi kattamisen tuotevalikoimaa hienolla käsinmaalatulla posliinilla ja vahvisti yhtiötä Pohjoismaiden lisäksi Aasiassa. Vuonna 2015 Fiskarskonserni osti WWRD-yhtiöt (WWRD) sekä sen koti- ja lifestyle-tuotteiden ikonisten luksusbrändien portfolion. WWRD:n brändeihin kuuluvat Waterford, Wedgwood, Royal Doulton, Royal Albert ja Rogaška. Vuonna 2023 ostettiin maineikas tanskalainen luksuslifestylebrändinGeorg Jensen.

Vuodesta 2008 Fiskars-konserni on edennyt määrätietoisesti matkallaan tehokkaaksi kuluttajatuoteyhtiöksi.

Fiskars Group tänään

Fiskars Group tekee arjesta ainutkertaista. Yhdessä brändiperheeseemme kuuluvien brändien kuten Fiskars, Georg Jensen, Royal Copenhagen, Wedgwood, Moomin Arabia,  Gerber, Iittala ja Waterford kanssa haluamme vaikuttaa positiivisella ja kestävällä tavalla ihmisten elämään. Tuotteitamme on saatavilla yli 100 maassa ja työllistämme noin 6 000 henkilöä 30 maassa. Fiskars on listattu Nasdaq Helsingissä.