Fiskars nostaa vuoden 2021 näkymiään ja antaa ennakkotietoja kolmannelta neljännekseltä

Fiskars Oyj Abp
Sisäpiiritieto
13.10.2021 klo 08.00 (EEST)

Fiskars nostaa vuoden 2021 näkymiään ja antaa ennakkotietoja kolmannelta neljännekseltä
Fiskars nostaa vuoden 2021 näkymiään ja odottaa, että vuonna 2021 konsernin vertailukelpoinen EBITA on 160-170 milj. euroa. Aiemman, 23.6.2021 annetun ohjauksen mukaan yhtiö odotti, että vuonna 2021 konsernin vertailukelpoinen EBITA on 140-160 milj. euroa.

Vuoden 2021 kolmannen neljänneksen liikevaihdon odotetaan olevan noin 292 miljoonaa euroa (7-9/2020: 266,7) ja vertailukelpoisen EBITAn noin 38 miljoonaa (39,3). Luvut perustuvat alustaviin, tilintarkastamattomiin tietoihin.

Ohjeistuksen nostoon on vaikuttanut yhtiön odotettua parempi taloudellinen kehitys vuoden kolmannella neljänneksellä, erityisesti neljänneksen loppua kohti. Keskeinen tekijä on se, että Fiskars on tähän asti onnistunut lieventämään globaaleissa toimitusketjuissa nähtyjä ongelmia, mitkä aiemmin on kerrottu merkittävinä riskeinä koko vuoden taloudelliselle kehitykselle.

Vähittäiskaupan sekä kuluttajien kysynnän kausivaihtelut saattavat poiketa normaalista myös loppuvuoden aikana. Vähittäiskaupan asiakkaat saattavat pyrkiä varmistamaan tuotteiden saatavuutta aikaistamalla tilauksiaan vuoden 2022 ensimmäiseltä neljännekseltä vuoden 2021 viimeiselle neljännekselle. Lisäksi globaalien toimitusketjujen haasteet sekä raaka-aineiden ja energian hinnannousu jatkuvat. Vaikka yhtiö on onnistunut lieventämään näitä ongelmia, ovat ne edelleen riski.

Päivitetyt näkymät vuodelle 2021
Vuonna 2021 Fiskars odottaa konsernin vertailukelpoisen EBITAn olevan 160-170 milj. euroa.

Aikaisemmat näkymät vuodelle 2021 (annettu 23.6.2021)
Vuonna 2021 Fiskars odottaa konsernin vertailukelpoisen EBITAn olevan 140-160 milj. euroa.

Fiskars julkaisee tammi-syyskuun 2021 osavuosikatsauksensa 29.10.2021.

FISKARS OYJ ABP

Nathalie Ahlström
Toimitusjohtaja

Media- ja sijoittajayhteydet:
Kristian Tammela, Sijoittajasuhdepäällikkö, puh. +358 40 708 1181

Making the everyday extraordinary
Fiskars Groupin visiona on vaikuttaa positiivisella ja kestävällä tavalla ihmisten elämään. Brändimme Fiskars, Gerber, Iittala, Royal Copenhagen, Waterford ja Wedgwood ovat mukana ihmisten elämässä – niin kotona, puutarhassa kuin ulkona luonnossa. Pyrimme tekemään arjesta ainutkertaista tänään ja tulevaisuudessa. Toimimme 30 maassa, ja tuotteitamme on saatavilla yli 100 maassa. Fiskarsin osake on listattu Nasdaq Helsingissä (FSKRS). Lisätietoja löydät osoitteesta www.fiskarsgroup.com. Voit seurata meitä Twitterissä @fiskarsgroup.