Toimitusjohtaja ja johtoryhmä

Fiskars Oyj Abp:n toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa osakeyhtiölain, yhtiöjärjestyksen sekä hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtaja raportoi hallitukselle yhtiön liiketoimintojen ja taloudellisen tilanteen kehityksestä. Toimitusjohtaja vastaa myös yhtiön kirjanpitomenetelmien lainmukaisuudesta ja talousasioiden luotettavasta järjestämisestä. Toimitusjohtajan tukena johtamisessa on johtoryhmä ja laajennettu johtoryhmä.

Toimitusjohtajan nimittää hallitus, joka päättää myös toimitusjohtajasopimuksen ehdoista.

Johtoryhmän tehtävänä on avustaa toimitusjohtajaa toiminnan suunnittelussa ja operatiivisessa johtamisessa sekä valmistella hallituksessa käsiteltäviä asioita. 

Johtoryhmä valmistelee konsernin strategiaa ja vuosisuunnittelua, valvoo tavoitteiden toteutumista ja taloudellista raportointia sekä valmistelee merkittäviä investointeja ja yrityskauppoja ja muita merkittäviä päätöksiä. Yhtenäisen Fiskars-kulttuurin ja konsernin sisäisen yhteistoiminnan kehittäminen ja yhteisten kehityshankkeiden edistäminen kuuluvat myös johtoryhmän keskeisiin tehtäviin. 

Johtoryhmä kokoontuu säännöllisesti, noin kerran kuukaudessa. Johtoryhmän tekemistä päätöksistä vastaa toimitusjohtaja, ja johtoryhmän jäsenten tehtävänä on toteuttaa päätökset omalla vastuualueellaan.

Fiskars Groupin johtoryhmä

Johtoryhmän jäsenet:

Nathalie Ahlström, toimitusjohtaja // Jussi Siitonen, talousjohtaja & toimitusjohtajan sijainen // Tina Andersson, kuluttajakokemuksesta ja viestinnästä vastaava johtaja // Christian Bachler, EVP, Business Area Vita // James Brouillard, EVP, Business Area Terra // Peter Cabello Holmberg, digitaalisesta kehityksestä vastaava johtaja // Risto Gaggl, toimitusketjusta vastaava johtaja // Johan Hedberg, myyntijohtaja // Tuomas Hyyryläinen, EVP, Business Area Crea // Niklas Lindholm, henkilöstöjohtaja // Päivi Timonen, lakiasiainjohtaja

Nathalie Ahlström

Toimitusjohtaja, yhtiön palveluksessa vuodesta 2020
Synt. 1974, Diplomi-insinööri, Suomen kansalainen

Keskeinen työkokemus:

  • Toimitusjohtaja, Fazer Makeiset 2018-2020
  • Amcor Ltd.
    • Vice President & GM, High Performance Laminates 2016-2018
    • Director Strategy and M&A, 2014-2016
    • Vice President, Amcor AFAP, Singapore, 2012-2014
  • Huhtamäki Oyj, useita tehtäviä, 2005-2012

Muut luottamustehtävät:

  • Hallituksen jäsen:
    • Ahlstrom-Munksjö Oyj 2020-2021
    • Fiskars Group 2020

Jussi Siitonen

Talousjohtaja & toimitusjohtajan sijainen
s. 1969, kauppatieteiden maisteri, Suomen kansalainen

Keskeinen työkokemus:

  • Amer Sports
    • Talousjohtaja ja johtokunnan jäsen, 2011–2021
    • Senior Vice President, Finance, 2009–2010
  • Stora Enso Group
    • Senior Vice President ja Group Controller, 2008–2009
    • Senior Vice President, Chief Accounting Officer, 2006–2008
    • Useita johtotehtäviä, 1992–2006

Tina Andersson

Kuluttajakokemuksesta ja viestinnästä vastaava johtaja,
yhtiön palveluksessa vuodesta 2020
s. 1969, dipl.ekon., Ruotsin kansalainen

Keskeinen työkokemus:

  • Paulig Group 2016–2019
    • Strategia-, markkinointi- ja innovaatiojohtaja, 2019
    • Strategia- ja kasvujohtaja, 2018
    • Virkaatekevä toimitusjohtaja, 2017
    • Strategia- ja kasvujohtaja, 2016
  • Duni AB 2013–2016
    • Kuluttajaliikealue- ja markkinointijohtaja
    • Yritysmarkkinointi- ja viestintäjohtaja
  • Inpower AB, markkinoinnin 2012–2013
    • Myynnin ja innovoinnin konsultti
  • Hilding Anders International 2008–2012
    • Markkinointi- ja innovaatiojohtaja
  • Findus 2005–2008
    • Markkinointi- ja R&D-johtaja

Luottamustehtävät:

  • Hallituksen puheenjohtaja
    • Stråkstödet 2015 –
  • Hallituksen jäsen
    • Alvsbyhus AB 2016 –
    • Wihlborgs AB 2014 –
    • Fitness24Seven Advisory board 2012–2014
    • Midsona AB 2012–2013
    • Duni AB 2011–2013

Christian Bachler

EVP, Business Area Vita, yhtiön palveluksessa vuodesta 2010
s. 1976, MBA, Itävallan kansalainen

Keskeinen työkokemus:

  • Fiskars Group 2010–
    • Johtaja, English & Crystal Living
    • Johtaja, liiketoiminta ja valikoima, Functional-liiketoiminta, Eurooppa ja Aasia-Tyynenmeren alue
    • Johtaja, Keittiö ja Koulu, toimisto & askartelu
    • Johtaja, Keittiötuotteet
    • Liiketoimintajohtaja, Homeware
  • Swarovski 2004–2010
    • Tuote- ja designjohtaja
    • Markkinointijohtaja

James Brouillard

EVP, Business Area Terra, yhtiön palveluksessa vuodesta 2020
s. 1972, B.S. (Computer Science), Yhdysvaltojen ja Ruotsin kansalainen

Keskeinen työkokemus: 

  • MTD Products, 2018–2020, Johtaja, tuotemarkkinointi ja liiketoimintasegmenttien johtaminen
  • Ply Gem Industries, 2017–2018, Johtaja, tuotehallinta ja -markkinointi
  • Electrolux AB, 2012–2017, Johtaja, globaalit pienlaitesarjat
  • Electrolux Major Appliances North America, 2003–2012, eri rooleja liiketoiminnan eri aloilla.

Risto Gaggl

Toimitusketjusta vastaava johtaja, yhtiössä vuodesta 2011
s. 1968, diplomi-insinööri, Suomen ja Itävallan kansalainen

Keskeinen työkokemus:

  • Fiskars, tuotantojohtaja, Garden EMEA 2011–2012
  • Elcoteq SE
    • Vice President, Business Excellence 2010–2011
    • Johtaja, mobiililiiketoiminta 2009–2010
  • Elcoteq, tuotantojohtaja, Personal Communications 2008–2009
  • Elcoteq-konserni, useita johtotehtäviä Suomessa, Unkarissa ja Virossa 2001–2007

Johan Hedberg

Myyntijohtaja, yhtiön palveluksessa vuodesta 2019
b. 1966, MBA, Ruotsin kansalainen

Keskeinen työkokemus:

  • Fiskars Group 2019–
    • Johtaja, globaali myynti, Living Business
  • Thule Group 2013–2019
    • Johtaja, myynti ja markkinointi EMEA- ja APAC-alueet
  • Caddiemaster, Inc. 2010–2012
    • Operatiivinen johtaja
  • Acushnet Company/Fortune Brands 2005–2009
    • Johtaja, kansainvälinen myynnin kehittäminen
  • Amer Sports Oyj 1996–2005
    • Liiketoimintajohtaja, Suunto EMEA-alue
    • Johtaja, Ruotsi ja Tanska
    • Tuotejohtaja, Wilson Sporting Goods EMEA-alue

Peter Cabello Holmberg

Digitaalisesta kehityksestä vastaava johtaja,
yhtiön palveluksessa vuodesta 2021
s. 1968, kauppatieteiden maisteri, eMBA (verkkokauppa), Tanskan kansalainen

Keskeinen työkokemus:

  • Tietohallintojohtaja, Pandora A/S, 2016–2021
  • Tietohallintojohtaja, GN Store Nord. 2014-2016
  • IT-toimintojen johtaja, A.P. Møller Maersk / Damco, 2012-2014
  • IT-toimintojen johtaja, Carlsberg, 2007-2012
  • IT-toimintojen johtaja, ISS A/S, 2006-2007

Tuomas Hyyryläinen

EVP, Business Area Crea, yhtiössä vuodesta 2018
s. 1977, kauppatieteiden maisteri, Suomen kansalainen

Keskeinen työkokemus:

  • Neste Oyj 2012–2018
    • Johtaja, uudet liiketoiminnat
    • Johtaja, strategia ja yritysjärjestelyt
    • Strategiajohtaja
  • F-Secure Oyj, strategiajohtaja, 2010–2012
  • Nokia Oyj, eri johtotehtäviä strategiaan ja liiketoiminnan kehitykseen liittyen 2004–2010

Luottamustehtävät:

  • Vapo Oy, hallituksen jäsen, 2016–

Niklas Lindholm

Henkilöstöjohtaja, yhtiössä vuodesta 2018
s. 1968, kauppatieteen tohtori, Suomen kansalainen

Keskeinen työkokemus:

  • Paulig Group, henkilöstöjohtaja 2008–2018
  • Nokia Demand-Supply Network, HRD-johtaja 2008
  • Nokia Oyj, HR-johtaja, CMO Europe -alue 2006–2007
  • Nokia China, HR-johtaja 2004–2006
  • Eri HR-johtotehtäviä Nokia-konsernissa 1999–2004

Päivi Timonen

Lakiasiainjohtaja, yhtiössä vuodesta 2014
s. 1970, OTK, varatuomari, Suomen kansalainen

Keskeinen työkokemus:

  • Elektrobit Oyj, päälakimies 2002–2014
  • Roschier, lakimies 1998–2002