Fiskars 375
Vuonna 2024 Fiskars juhlistaa 375. vuotispäiväänsä. Yhtenä läntisen maailman vanhimmista brändeistä ja yrityksistä Fiskars on edistänyt korkean laadun, ajattoman muotoilun ja vertaansa vailla olevan toiminnallisuuden periaatteita aina siitä lähtien, kun yritys perustettiin rautapajaksi Fiskarsinjoen varteen vuonna 1649. Paikka tunnetaan Fiskarsin ruukkikylänä, ja yhtiö on edelleen vahvasti läsnä Fiskarsin luovan yhteisön arjessa.
Kuluneiden 375 vuoden aikana niin maailma kuin käsityksemme sen mahdollisuuksista ovat muuttuneet lukemattomilla tavoilla. Painovoiman, sähkön, terveydenhuollon, teollistumisen ja teknologian läpimurrot ovat muovanneet arkea – silti, tärkeimmät perusasiat ovat yhä samoja. Pienet asiat, joita teemme joka päivä, tekevät arjestamme ainutkertaista.
Ruoanlaitto, käsillä tekeminen ja puutarhanhoito ovat Fiskarsin tarjonnan ytimessä. Fiskarsin palkittu ja monipuolisesti osaava muotoilutiimi on loputtoman inspiroitunut pohjoismaisesta minimalismista, puhtaasta luonnosta ja mahdollisuudesta tehdä asioita aina hieman paremmin.
”Olisi ollut houkuttelevaa luoda kaikenlaisia juhlavuoden temppuja, mutta kun asiaa miettii, Fiskarsin brändissä ei ole koskaan kyse koristeista ja tarpeettomista krumeluureista. Sen sijaan keskitymme olennaiseen ja varmistamme, että jokainen pieni yksityiskohta palvelee tarkoitustaan. Sama lähestymistapa ohjaa juhlavuottamme – haluamme kunnioittaa perintöämme keskittyen juuri niihin asioihin, jotka tekevät meistä Fiskarsin”, sanoo Nathalie Ahlström, Fiskars-konsernin toimitusjohtaja.
Juhlavuoden tapahtumat
Juhlavuoden kunniaksi Fiskars julkaisee kahdella kielellä ainutlaatuisen kirjan, jossa se palaa syntysijoilleen Fiskarsin ruukkiin. Juhlavuoden kirja tarjoaa mahdollisuuden kurkistaa Fiskarsin ruukin luovan yhteisön arkeen. Yhdeksää inspiroivaa tarinaa täydentävät neljän arvostetun luovan kirjoittajan kertomukset sekä koko vuodenkierron kattavat kauniit kuvat.
”Fiskarsin tarkoitus on lisätä ihmisten onnellisuutta tekemällä päivittäisistä askareistamme mukavampia, sujuvampia ja kestävämpiä. Siksi haluammekin juhlavuoden kirjassamme juhlia Fiskarsin ruukin arkea ja elämää, oikeiden ihmisten oikeita koteja. Lisäksi haluamme tuoda esille sen, kuinka juuremme vain vahvistuvat jokapäiväisten tavallisten, mutta kuitenkin hyvin erityisten hetkien myötä”, sanoo Fiskars-konsernin yhteiskuntasuhteista ja Fiskarsin ruukin kehityksestä vastaava johtaja Jan D. Oker-Blom.
Kesäkuukausien ajan kolmatta kertaa järjestettävä Fiskars Village Art & Design Biennale tarjoaa inspiroivia näkökulmia arkkitehtuuriin, taiteeseen ja muotoiluun Ruukin kauniisti säilyneessä vanhassa miljöössä. Poikkitaiteelliset päänäyttelyt muistuttavat vieraanvaraisuuden ja yhteisöllisyyden merkityksestä. Viljamakasiinin ensimmäisen kerroksen Yllätysvieras-päänäyttely saa innoituksensa ainutlaatuisesta suomalaisesta huvilakulttuurista ja sen on kuratoinut Sini Rinne-Kanto. Viljamakasiinin toiseen kerrokseen muuttavat opiskelijat, kun arkkitehti Taneli Mansikkamäen ohjaamat kesäkoululaiset tutustuvat elämään ruukissa. London Architectural Association School of Architecturen Village Works -hankkeen tavoitteena on esitellä monialaiselle opiskelijajoukolle rikasta, paikallista käsityöperinnettä.
Lisäksi Biennaalissa juhlitaan taiteilijaosuuskunta Onoman 30. juhlavuotta, jonka teemana on hauraus ja herkkyys
Fiskars Summer Festival hakee vertaistaan. Festivaali on syntynyt Fiskarsin historialliseen ruukkikylään, jonka ainutlaatuinen taiteellinen yhteisö on vuosisatojen ajan aina katsonut kohti tulevaa.
Fiskars Summer Festival tapahtuu ajan ja paikan risteyskohdassa. Festivaali tarjoaa turvallisen tilan nuorille lahjakkuuksille päästä ammentamaan alkuperäisestä inspiraation, taiteellisen autenttisuuden, perinteiden ja vahvojen arvojen sekä uutta luovan designin lähteestä, virtauksesta joka tekee arjesta ainutkertaista.
Fiskars Group ja Fiskars Village mahdollistavat kumppaneina tämän LEAD! säätiön järjestämän tapahtuman toteutumisen upeassa ruukkimiljöössä 29.7.-3.8.2024.
Juhlavuoden tuotteet
Fiskars-brändi tuo juhlan kunniaksi markkinoille erikoispainoksia muutamista kaikkein ikonisimmista Fiskarsin tuotteista. Fiskarsia pidetään laajalti parhaimpana kirveiden ja saksien valmistajana, ja kirveet ja sakset ovatkin keskeisessä roolissa juhlavuotemme vietossa.