
Lehdistötiedotteet
19.12.2007
IITTALALLE UUDET MYYMÄLÄT LONTOOSEEN, HAMPURIIN JA TUKHOLMAAN
IITTALALLE UUDET MYYMÄLÄT LONTOOSEEN, HAMPURIIN JA TUKHOLMAAN Fiskars-konserniin kuuluvan Iittalan voimakas laajentuminen kansainvälisille markkinoille etenee suunnitelmien mukaan. Lontoon lippulaivamyymälä avataan tällä viikolla, ja Hampuriin ja Tukholmaan on syksyn aikana avattu uudet myymälät. Syksyn aikana Iittala kertoi myös Japanin ja Lontoon jälleenmyyjien avanneen uusia Iittala-osastoja. Lontoon lippulaivamyymälä avautuu yhdelle keskustan vilkkaimmista ostoskaduista, osoitteessa Regent Street 126. Reilun 120 neliön myymälässä on tarjolla täydellinen Iittala-valikoima, jonka yhdistelymahdollisuudet myymäläesillepano havainnollistaa kuluttajille. Myöhemmin kiinteistöstä voidaan ottaa käyttöön myös toiset 100 neliömetriä. Iittala Groupin toimitusjohtaja Tero Vähäkylä on tyytyväinen Lontoon myymälän sijaintiin: ”Regent Street on yksi maailman vilkkaimmista ostoskaduista. Siksi uskomme että täällä sijaitsevan Iittala-myymälän avulla koko Iittala-valikoima saa tunnettuutta jopa Britanniaa laajemmin”, kertoo Vähäkylä. Hampurin Iittala-myymälä avattiin marraskuun lopussa. Se on Iittalan ensimmäinen kivijalkamyymälä Saksassa ja se sijaitsee Hampurin ydinkeskustassa, arvostetulla Barkhofin kauppakujalla. Myös Tukholmassa joulukuun alussa avattu Iittala-myymälä sijaitsee kaupungin keskustassa, nuorekkaalla Grevturegatanilla, aivan vanhastaan tunnetun Biblioteksgatanin läheisyydessä. Kaksiosainen strategia Iittala Groupin jakelustrategia perustuu kaksiosaiseen brändistrategiaan. Kotimarkkinoilla Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa myydään useiden brändien tuotteita eri jakelukanavissa. Näistä brändeistä tunnetuimmat ovat Arabia, Iittala, Hackman, Rörstrand, BodaNova ja Höganäs Keramik. Kansainvälisillä markkinoilla keskitytään myymään Iittala-valikoimaa, jonka ensisijaisena jakelutienä toimivat Iittala-myymälät. Iittalan oma retail-konsepti lanseerattiin 2003 ja vuonna 2006 se ylsi arvovaltaisen retail-konseptikilpailun, MAPICin ehdokkaaksi. Lontoon avauksen jälkeen Iittala-myymälöitä on yhteensä 30, joista seitsemän Suomessa. Lisäksi Euroopassa, Isossa Britanniassa ja Japanissa on yli 50 erikokoista Iittala-osastoa. Uudet myymälät vahvistavat Iittalan asemaa Skandinavian johtavana designyhtiönä, erityisesti sen kasvavilla markkinoilla Keski-Euroopassa, Iso-Britannia mukaanlukien. Leena Kahila-Bergh Viestintäjohtaja Lisätietoja: Elina Björklund, Group Director, Iittala Direct Retail, puh.+358 40 5574022 Fiskars-konserni (www.fiskars.fi) on vuonna 1649 perustettu kansainvälinen konserni, johon kuuluvat tytäryhtiöt Fiskars Brands, Iittala Group ja Inhan Tehtaat sekä Kiinteistöliiketoiminta. Omistus osakkuusyhtiö Wärtsilässä on myös merkittävä osa konsernia. Vuonna 2006 Fiskars-konsernin liikevaihto oli 535 miljoonaa euroa, liikevoitto 86 miljoonaa euroa ja se työllisti noin 3000 henkilöä eri puolilla maailmaa.