Fiskars nimittää Niklas Lindholmin henkilöstöjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi

Fiskars Oyj Abp
Pörssitiedote
15.3.2018 klo 9.30 EET

Fiskars nimittää Niklas Lindholmin henkilöstöjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi

Fiskars on nimittänyt Niklas Lindholmin henkilöstöjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi 1.8.2018 lähtien. Hän tulee raportoimaan konsernin toimitusjohtajalle Jaana Tuomiselle. Kuten 11.1.2018 kerrottiin, Fiskarsin nykyinen henkilöstöjohtaja Nina Ariluoma lähtee yhtiöstä maaliskuun 2018 lopussa.

”Toivotan Niklaksen lämpimästi tervetulleeksi Fiskarsille. Hänellä on vahvaa osaamista henkilöstön kehittämisestä ja johtamisesta globaalissa ympäristössä. Hänen laaja kokemuksensa auttaa meitä, kun pyrimme tekemään arjesta ainutkertaista työntekijöillemme ja kuluttajille,” sanoi Jaana Tuominen.

”Odotan innolla töitä Fiskarsilla tässä vaiheessa yhtiön muutosmatkaa. Fiskarsilla on ainutlaatuinen historia ja globaalisti tunnetut brändit. Hienot brändit ovat kuitenkin aina ihmisten tekemiä. Onkin upeaa päästä kehittämään globaalia yhteistyökulttuuria ja luomaan ainutlaatuista työntekijäkokemusta, jotta voimme jatkaa ikonisten lifestyle-brändien perheen rakentamista,” sanoi Niklas Lindholm.

Niklas Lindholm tulee Fiskarsille Paulig Groupilta, jossa hän on toiminut henkilöstöjohtajana. Niklas tuo mukanaan laajan kokemuksensa henkilöstöhallinnosta ja kansainvälisestä liiketoiminnasta. Hän on työskennellyt 10 vuotta Pauligilla Suomessa ja Ruotsissa, sekä yli 10 vuotta Nokiassa Kiinassa, UK:ssa ja Suomessa. Hän on kauppatieteiden tohtori (International Management) ja kauppatieteiden maisteri (Organization and Management).

Muutoksen jälkeen Fiskarsin johtoryhmä koostuu seuraavista henkilöistä 1.8.2018 lähtien:

  • Jaana Tuominen, toimitusjohtaja
  • Sari Pohjonen, talousjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen
  • Risto Gaggl, toimitusketjusta vastaava johtaja
  • Ulla Lettijeff, Living-liiketoiminnan johtaja
  • Niklas Lindholm, henkilöstöjohtaja
  • Maija Taimi, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
  • Päivi Timonen, lakiasiainjohtaja
  • Paul Tonnesen, Functional-liiketoiminnan johtaja
  • Kasvujohtaja, nimitetään myöhemmin.

Niklas Lindholmin kuva ja ansioluettelo löytyvät yhtiön verkkosivulta: https://www.fiskarsgroup.com/fi/media/kuvapankki

Lisätietoja Fiskarsin johtoryhmästä on saatavilla: https://www.fiskarsgroup.com/fi/sijoittajat/hallinnointi/johto/johtoryhma 

Median ja sijoittajien yhteydenotot:
Konserniviestintä, puh. 0204 39 5745, communications@fiskars.com


Fiskars – Making the everyday extraordinary
Fiskars palvelee kuluttajia ja asiakkaita ympäri maailmaa brändiportfoliolla, johon kuuluu kansainvälisesti tunnettuja brändejä kuten Fiskars, Gerber, Iittala, Royal Copenhagen, Waterford ja Wedgwood. Missiomme mukaisesti rakennamme ikonisten lifestyle-brändien perhettä. Fiskarsin visiona on vaikuttaa positiivisella ja kestävällä tavalla ihmisten elämään. Lisätietoja yhtiöstä www.fiskarsgroup.com