Pörssitiedotteet
05.08.2010
Fiskarsin osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2010
LIIKEVAIHTO JA LIIKETULOS KASVOIVAT VAHVASTI TOISELLA VUOSINELJÄNNEKSELLÄ Vuoden 2010 toinen neljännes lyhyesti: - Liikevaihto kasvoi 9 % 195,9 miljoonaan euroon (179,0 milj. euroa) - Liiketulos nousi 22,2 miljoonaan euroon (12,6) - Osakekohtainen tulos oli 0,35 euroa (0,29) - Liiketoiminnan rahavirta oli 31,4 miljoonaa euroa (32,2) - Näkymät vuodelle 2010 entisellään: koko vuoden liikevaihdon ja liike- tuloksen ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan nousevan vuodesta 2009 Fiskarsin toimitusjohtaja Kari Kauniskangas: "Fiskarsin kehitys vuoden 2010 toisella neljänneksellä oli poikkeuksellisen vahvaa. Liikevaihto kasvoi Euroopassa, jossa sekä kodin- että puutarhatuotteiden liiketoiminta-alueet paransivat myyntiään ja veneliiketoiminta on toipumassa. Olemme onnistuneet vahvistamaan toimintaamme, ja kokonaisuutena liiketuloksemme vahvistui Euroopassa merkittävästi. Amerikassa kehitys on ollut vakaampaa ja liiketulos kasvoi vain hiukan. Meillä oli erittäin hyvä ensimmäinen vuosipuolisko Euroopan liiketoiminnan onnistumisen johdosta. Puutarhatuotteiden ja veneiden sesonki on nyt päättymässä, joten toisen vuosipuoliskon kehitys on Euroopassa riippuvainen kodintuotteista. Amerikassa markkinatilanteen kehitystä on vaikeampi ennustaa." Konsernin avainluvut Milj. euroa Q2 Q2 Muutos Q1-Q2 Q1-Q2 Muutos Q1-Q4 2010 2009 % 2010 2009 % 2009 Liikevaihto 195,9 179,0* 9 365,9 345,6* 6 660,3* Liiketulos (EBIT) 22,2 12,6 76 34,8 21,2 64 39,5 Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta 13,2 16,7 -21 18,6 32,0 -42 66,5 Biologisten hyödykkeiden käyvän arvon muutos -0,6 0,0 -1,2 -0,2 -0,4 Tulos ennen veroja 34,0 24,2 40 49,7 42,6 17 91,4 Katsauskauden tulos 28,4 22,6 26 41,3 39,6 4 83,5 Tulos/osake, euroa 0,35 0,29 18 0,50 0,51 -2 1,05 Oma pääoma/osake, euroa 6,41 5,86 9 6,16 Liiketoiminnan rahavirta 31,4 32,2 -3 44,8 47,4 -6 121,0 Omavaraisuusaste, % 53 % 47 % 52 % Nettovelkaantumisaste, % 44 % 69 % 47 % Investoinnit 5,0 4,0 27 7,6 8,0 -5 14,6 Henkilöstö (FTE), keskimäärin 3 594 3 879 -7 3 576 3 982 -10 3 867 *) Vuoden 2009 lukuja on muutettu tiettyjen tilien uudelleenluokittelun vuoksi. Katso lisätietoja osavuosikatsauksen liitetiedoista. Lisätietoja: - toimitusjohtaja Kari Kauniskangas, puh. 0204 39 5500 - talousjohtaja Teemu Kangas-Kärki, puh. 0204 39 5703 Tiedotustilaisuus: Osavuosikatsauksen analyytikko- ja lehdistötilaisuus toisen vuosineljänneksen tuloksesta järjestetään 5.8.2010 klo 10.00 yhtiön pääkonttorilla Fiskars Campuksella, Hämeentie 135 A, Helsinki. Tilaisuuden esitys on saatavilla osoitteessa www.fiskarsgroup.fi. FISKARSIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU - KESÄKUU 2010 (IFRS, tilintarkastamaton) Konserni huhti-kesäkuussa 2010 Fiskars-konsernin liikevaihto kasvoi vuoden 2010 toisella neljänneksellä 9 % 195,9 milj. euroon (Q2 2009: 179,0 milj.). Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla kasvua oli 4 %. EMEA (Eurooppa, Lähi-itä, Aasia ja Tyynenmeren alue) -segmentin liikevaihto oli 127,1 milj. euroa (115,9) kaikkien liiketoiminta-alueiden myynnin kasvettua. Amerikan liikevaihto oli 71,0 milj. euroa (65,9). Kasvu johtui vahvistuneesta Yhdysvaltojen dollarista. Konsernin liiketulos kasvoi 76 % 22,2 milj. euroon (12,6; sisältää 0,4 milj. euroa kertaluonteisia kuluja). EMEA-segmentin liiketulos oli 14,8 milj. euroa (5,3). Kasvu johtui Home-, Garden- ja Boats-liiketoimintojen parantumisesta. Amerikan liiketulos oli 11,3 milj. euroa (10,5). Fiskarsin osuus osakkuusyhtiö Wärtsilän tuloksesta toisen neljänneksen aikana oli 13,2 milj. euroa (16,7), ja puuvarannon käyvän arvon muutos -0,6 milj. euroa (0.0). Nettorahoituskulut olivat 0,8 milj. euroa (5,1). Vuonna 2009 valuuttajohdannaisten arvonmuutos lisäsi rahoituskuluja. Tulos ennen veroja oli toisella neljänneksellä 34,0 milj. euroa (24,2). Vuosineljänneksen tulos oli 28,4 milj. euroa (22,6) ja osakekohtainen tulos oli 0,35 euroa (0,29). Konserni tammi-kesäkuussa 2010 Konsernin liikevaihto kasvoi vuoden 2010 ensimmäisellä puoliskolla 6 % 365,9 milj. euroon (Q1-Q2 2009: 345,6 milj. euroa). Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla nousua oli 3 %. EMEA-segmentin liikevaihto oli 246,9 milj. euroa (226,6) ja Amerikan 123,5 (124,5) milj. euroa. Konsernin liiketulos nousi 64 % 34,8 milj. euroon (21,2, sisältää 0,5 milj. euroa kertaluonteisia eriä). EMEA-segmentin liiketulos oli 24,0 milj. euroa (9,8). Amerikan liiketulos oli 17,5 milj. euroa (17,1). Fiskarsin osuus osakkuusyhtiö Wärtsilän tuloksesta oli 18,6 milj. euroa (32,0) ja puunvarannon käyvän arvon muutos oli -1,2 milj. euroa (-0,2). Nettorahoituskulut olivat 2,6 milj. euroa (10,4). Vuonna 2009 valuuttajohdannaisten arvonmuutos lisäsi rahoituskuluja. Tulos ennen veroja oli toisella neljänneksellä 34,0 milj. euroa (24,2). Vuosineljänneksen tulos Tulos ennen veroja oli 49,7 milj. euroa (42,6). Katsauskauden tulos oli 41,3 milj. euroa (39,6). Osakekohtainen tulos oli 0,50 euroa (0,51). Investoinnit Toisen vuosineljänneksen investoinnit olivat 5,0 milj. euroa (4,0) ja poistot olivat 5,8 milj. euroa (8,5). Investoinnit olivat pääosin tuotannon korvausinvestointeja. Koko katsauskauden investoinnit olivat 7,6 milj. euroa (8,0) ja poistot olivat 11,6 milj. euroa (15,3). Rahoitus Liiketoiminnan rahavirta oli 31,4 milj. euroa (32,2) toisella vuosineljänneksellä ja 44,8 milj. euroa (47,4) koko katsauskaudella. Osakkuusyhtiö Wärtsilä jakoi maaliskuussa osinkoja 29,5 milj. euroa (25,3). Investointien rahavirta oli -5,0 milj. euroa (-3,3) ja rahavirta investointien jälkeen oli 26,4 milj. euroa (28,8) toisella vuosineljänneksellä. Fiskarsin nettokäyttöpääoma oli 121,1 milj. euroa (152,0) katsauskauden lopussa. Konsernin omavaraisuusaste oli 53 % (47 %) ja nettovelkaantumisaste oli 44 % (69 %). Lisäksi Fiskarsin osakkuusyhtiö Wärtsilän osakkeiden markkina-arvo oli 321,5 milj. euroa (110,9) niiden kirjanpitoarvoa suurempi. Kesäkuun lopussa rahavarat olivat 10,8 milj. euroa (10,0). Korollinen nettovelka oli 231,5 milj. euroa (308,4), joka oli 25,7 milj. euroa vähemmän kuin maaliskuun lopussa. Lyhytaikaisten velkojen osuus korollisesta velasta oli 164,9 milj. euroa (228,1) ja pitkäaikaisten velkojen oli 77,8 milj. euroa (93,1). Lyhytaikaiset velat ovat ensisijaisesti yhtiön liikkeelle laskemia yritystodistuksia. Vuonna 2004 liikkeellelaskettu 45,1 milj. euron pääomalaina maksettiin takaisin 17.6.2010. Lisäksi Fiskarsilla oli 425,0 milj. euroa (415,0) käyttämättömiä sitovia pitkäaikaisia valmiusluottoja pääosin pohjoismaisissa pankeissa. Henkilöstö Konsernin palveluksessa oli keskimäärin 3 576 (3 982) kokoaikaista vastaavaa työntekijää (FTE) tammi-kesäkuussa. Heistä 2 843 (3 095) työskenteli EMEA- segmentin, 593 (773) Amerikka-segmentin ja 140 (114) Muut-segmentin yksiköissä. Henkilöstön kokonaismäärä oli kesäkuun lopussa 3 910 (3 852). Toimintasegmentit huhti-kesäkuussa 2010 Fiskarsin toimintasegmentit ovat EMEA (Eurooppa, Lähi-itä, Aasia ja Tyynenmeren alue), Amerikka, Wärtsilä (osakkuusyhtiö) ja Muut (kiinteistöt, konsernihallinto ja palvelukeskus). Liiketoiminta-alueet ovat Home (kodintuotteet sekä koulun, toimiston ja askartelun tuotteet), Garden (puutarhatuotteet) ja Outdoor (ulkoiluvälineet ja veneet). EMEA huhti-kesäkuussa 2010 Milj. euroa Q2 Q2 Muutos Q1-Q4 2010 2009 % 2009 Liikevaihto 127,1 115,9 10 451,6 Liikevaihto vertailukelpoisilla valuuttakursseilla 127,1 119,4 6 464,2 Liiketulos 14,8 5,3 181 26,5 Investoinnit 3,0 2,8 8 10,6 Henkilöstö (FTE), keskimäärin 2 843 3 095 -8 3 006 EMEA-segmentin liikevaihto nousi toisella neljänneksellä 10 % 127,1 milj. euroon (115,9). Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla kasvu oli 6 %. Home-liiketoiminta-alueella oli vahva vuosineljännes. Liikevaihto kasvoi erityisesti Suomessa, Ruotsissa ja Italiassa. Iittala ja Arabia -brändien hyvä kehitys jatkui. Koulun, toimiston ja askartelun tuotteiden myynti laski edellisvuoteen verrattuna. Garden-liiketoiminta-alueen liikevaihto kasvoi. Markkinatilanne on kehittynyt hyvin, ja myöhäinen kevät edisti vuosineljänneksen liiketoimintaa siirtämällä myyntiä ensimmäiseltä neljännekseltä toiselle. Fiskars-brändin puutarhatuotteiden myynti kasvoi lähes kaikilla markkina-alueilla. Myös rakennustyökalujen markkinat ovat toipumassa. Markkinointi- ja brändipanostukset jatkuivat erityisesti Saksassa, missä myynti on kasvanut selvästi. Outdoor-liiketoiminta-alueen liikevaihto kasvoi venemyynnin ansiosta, vaikka ulkoiluvälineiden myynti pysyi edellisvuoden tasolla. Buster-veneet vahvistivat edelleen markkina-asemaansa Suomen suosituimpana merkkinä. Vahvaa panostusta tuotekehitykseen jatkettiin. Markkinoille tuotiin vuosineljänneksen aikana uusi venemerkki Drive, jonka toimitukset alkoivat heinäkuussa. Segmentin liiketulos oli 14,8 milj. euroa (5,3). Kasvu johtui myyntivolyymin kasvusta ja entistä tehokkaammasta tuotannosta Home- ja Garden - liiketoiminta-alueilla. Outdoor-liiketoiminta-alue palasi voitolliseksi parantuneen venemyynnin ansiosta. Vuoden 2009 toisella neljänneksellä venetoimintaan sisältyi 1,9 milj. euroa alaskirjauksia. Kilpailuvirasto teki markkinaoikeudelle 29.4.2010 esityksen 4 miljoonan euron seuraamusmaksun määräämiseksi Fiskarsin tytäryhtiö Iittala Group Oy Ab:lle kilpailunrajoituslain rikkomisesta. Iittala Group jätti markkinaoikeudelle 30.6.2010 vastineensa, jossa se kiisti kaikki Kilpailuviraston väitteet ja vaati markkinaoikeutta hylkäämään Kilpailuviraston esityksen kokonaisuudessaan perusteettomana. Markkinaoikeus ratkaisee asian aikanaan. Esitetystä seuraamusmaksusta ei ole kirjattu varausta. Amerikka huhti-kesäkuussa 2010 Milj. euroa Q2 Q2 Muutos Q1-Q4 2010 2009 % 2009 Liikevaihto 71,0 65,9 8 218,2 Liikevaihto vertailukelpoisilla valuuttakursseilla 71,0 71,1 0 236,0 Liiketulos 11,3 10,5 7 23,9 Investoinnit 1,4 0,9 63 2,8 Henkilöstö (FTE), keskimäärin 593 773 -23 742 Amerikka-segmentin liikevaihto nousi 8 % 71,0 milj. euroon (65,9). Kasvu johtui USA:n dollarin vahvistumisesta. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla liikevaihto pysyi edellisvuoden tasolla. Garden-liiketoiminta-alueen liikevaihto pysyi hyvällä tasolla. Myyntiä nostivat uudet tuotekategoriat kuten käsikäyttöiset ruohonleikkurit. Amerikan Home-liiketoiminta-alue koostuu koulun, toimiston ja askartelun (SOC) tuotevalikoimasta. Sen liikevaihdon lasku johtui askartelun kulutustuotteiden myynnistä liiketoimintakaupassa heinäkuussa 2009. Myynnin laskua kompensoi osin saksien ja askartelutuotteiden kasvanut myynti. Outdoor-liiketoiminta-alueella Gerberin tuotteiden kasvanut myynti korvasi pääosin liikevaihdon laskun, joka johtui Bruntonin myynnistä joulukuussa 2009. Segmentin liiketulos oli 11,3 milj. euroa (10,5). Kasvu johtui Gerberin liiketoiminnan hyvästä kehityksestä. Toisaalta Garden- ja SOC-toiminnan kasvaneet raaka-ainehinnat heikensivät liiketulosta. Muut huhti-kesäkuussa 2010 Milj. euroa Q2 Q2 Muutos Q1-Q4 2010 2009 % 2009 Liikevaihto 1,2 1,1 5 6,1 Liiketulos -3,9 -3,2 21 -10,9 Investoinnit 0,5 0,3 100 1,2 Henkilöstö (FTE), keskimäärin 140 114 23 119 Fiskarsin Muut-segmentti sisältää Fiskarsin Kiinteistöt, konsernihallinnon ja palvelukeskuksen. Segmentin liikevaihto oli 1,2 milj. euroa (1,1) toisella vuosineljänneksellä, josta suurin osa oli puunmyynnin tuloja ja kiinteistöistä saatuja vuokratuloja. Liiketulos oli -3,9 milj. euroa (-3,2 milj. euroa, sisältää 0,4 milj. euroa kertaluonteisia kuluja). Wärtsilä huhti-kesäkuussa 2010 Fiskars omistaa 17,1 % osuuden osakkuusyhtiö Wärtsilän osakkeista ja äänistä. Fiskarsin osuus Wärtsilän tuloksesta oli 13,2 milj. euroa (16,7) vuosineljänneksen aikana. Fiskarsin omistamien Wärtsilän osakkeiden markkina-arvo oli 631,2 milj. euroa (386,5) eli 7,71 euroa (4,99) Fiskarsin osakkeelta kauden lopussa, jolloin Wärtsilän osakkeen päätöskurssi oli 37,47 euroa (22,94). Osakkeiden tasearvo oli 309,7 milj. euroa (275,6). Hallinnointi Fiskars noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antamaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance), joka astui voimaan 1.1.2009. Hallinnointikoodin suosituksen 51 mukainen Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä julkaistiin 11.2.2010 erillisenä kertomuksena. Fiskars noudattaa myös NASDAQ OMX Helsinki Oy:n 9.10.2009 päivitettyä sisäpiiriohjetta ja yhtiön omaa sisäpiiriohjetta, joka on viimeksi päivitetty 3.11.2009. Osake ja osakkeenomistajat Fiskars Oyj Abp:llä on yksi osakesarja (FIS1V) heinäkuussa 2009 tapahtuneen A- ja K- osakesarjojen yhdistämisen seurauksena. Jokaisella osakkeella on yksi ääni ja yhtäläiset oikeudet. Osakkeiden kokonaismäärä kauden lopussa oli 82 023 341, joka sisältää omia osakkeita 112 619 kappaletta. Omat osakkeet vastaavat 0,14 % yhtiön osakkeista ja äänistä. Hallituksella on valtuutukset hankkia ja/tai luovuttaa enintään 4 000 000 omaa osaketta. Osakkeet voidaan hankkia tai luovuttaa poikkeamalla osakkeenomistajien etuoikeudesta yhtiön osakkeisiin. Valtuutuksia ei käytetty katsauskauden aikana. Osakepääoma pysyi entisellään 77 510 200 eurossa. Fiskarsin osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n large cap -listalla. Osakkeen keskikurssi kauden aikana oli 11,90 euroa (A-osake 8,24; K-osake 10,47). Kesäkuun lopussa päätöskurssi oli 11,73 euroa osakkeelta (A-osake 8,35; K-osake 10,11). Fiskarsin markkina-arvo ilman omia osakkeita oli 960,8 milj. euroa (686,0) kesäkuun lopussa. Osakkeita vaihdettiin katsauskauden aikana 2,4 milj. kappaletta (1,6), mikä on 2,9 % keskimääräisestä osakkeiden määrästä. Fiskars maksoi 26.3.2010 osinkoa 0,52 euroa osakkeelta eli yhteensä 42,6 milj. euroa. Osakkeenomistajia oli yhteensä 12 119 (10 866) kesäkuun lopussa. Kauden aikana Fiskarsille ei tehty liputusilmoituksia merkittävistä muutoksista suurimpien osakkeenomistajien omistuksissa. Riskit ja liiketoiminnan epävarmuustekijät Fiskarsin liiketoimintaan, myyntiin ja tuloskehitykseen vaikuttavat useat epävarmuustekijät. Pääasialliset riskit liittyvät seuraaviin tekijöihin: - Yleinen taloudellinen tilanne ja kulutuskysynnän heikentyminen Fiskarsille tärkeillä markkinoilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa - Suurten jälleenmyyntiasiakkaiden menettäminen tai niiden ostojen merkittävä vähentyminen, jälleenmyyjien taloudelliset ongelmat tai vakava häiriö jakelukanavan toiminnassa - Tuotteiden saatavuus, joka on riippuvainen toimitusketjusta - Epäsuotuisat sääolosuhteet puutarhatuotteiden liiketoiminnassa - Kausivaihtelut vaikeuttavat liiketoiminnan ennustamista erityisesti kodintuotteiden liiketoiminnassa, joka painottuu voimakkaasti vuoden loppuun - Äkilliset muutokset raaka-aineiden tai energian hinnoissa; merkittävimmät raaka-aineet ovat teräs, alumiini ja muovi - Merkittävät muutokset Wärtsilän kannattavuudessa tai sen osingonmaksukyvyssä Näkymät vuodelle 2010 Markkinat ovat vähitellen elpymässä Euroopassa, kun taas Amerikassa markkinatilanteen kehitystä on vaikeampi ennustaa. Kuluttajakysyntä on tasaantumassa, mutta vähittäiskaupan ostokäyttäytymisen arvioidaan jatkuvan varovaisena erityisesti Amerikassa. Fiskars arvioi liiketoimintansa vahvistuvan ja jatkaa toimenpiteitä kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Panostuksia tavaramerkkien kehittämiseen ja tuotekehitykseen lisätään, sillä ne ovat tärkeimpiä keinoja menestyä haastavassa markkinaympäristössä. Vuoden 2010 näkymät ovat entisellään. Fiskarsin vuoden 2010 liikevaihdon arvioidaan olevan korkeammalla tasolla kuin vuonna 2009. Koko vuoden liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan nousevan vuodesta 2009. Osakkuusyhtiö Wärtsilällä on edelleen suuri vaikutus konsernin tulokseen ja rahavirtaan vuonna 2010. Helsingissä 4.8.2010 Fiskars Oyj Abp Hallitus KONSERNIN TULOSLASKELMA 4-6 4-6 Muutos 1-6 1-6 Muutos 1-12 2010 2009* % 2010 2009* % 2009* MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR LIIKEVAIHTO 195,9 179,0 9 365,9 345,6 6 660,3 Hankinnan ja valmistuksen kulut -125,6 -120,6 4 -235,9 -233,0 1 -439,2 BRUTTOKATE 70,3 58,4 20 130,0 112,7 15 221,1 Liiketoiminnan muut tuotot 0,3 0,4 1,3 1,1 1,8 Myynnin ja markkinoinnin kulut -30,0 -27,1 11 -60,2 -56,1 7 -114,2 Hallinnon kulut -16,2 -16,5 -2 -32,2 -31,8 1 -60,0 Tutkimus- ja kehittämismenot -2,0 -2,5 -17 -4,0 -4,5 -12 -8,7 Liiketoiminnan muut kulut 0,0 -0,1 0,0 -0,1 -0,5 LIIKETULOS (EBIT) 22,2 12,6 76 34,8 21,2 64 39,5 Biologisten hyödykkeiden käyvän arvon muutos -0,6 0,0 -1,2 -0,2 -0,4 Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta 13,2 16,7 -21 18,6 32,0 -42 66,5 Muut rahoitustuotot ja -kulut -0,8 -5,1 -84 -2,6 -10,4 -75 -14,2 TULOS ENNEN VEROJA 34,0 24,2 40 49,7 42,6 17 91,4 Tuloverot -5,6 -1,6 -8,4 -3,0 -7,9 KATSAUSKAUDEN TULOS 28,4 22,6 26 41,3 39,6 4 83,5 Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille 28,4 22,6 25 41,3 39,7 4 83,5 Vähemmistölle 0,0 0,0 0,0 28,4 22,6 41,3 39,6 83,5 Emoyhtiön omistajille kuuluva tulos/osake, euroa 0,35 0,29 0,50 0,51 1,05 MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2010 2009 2010 2009 2009 MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR Katsauskauden tulos 28,4 22,6 41,3 39,6 83,5 Muuntoero 10,2 -3,6 18,5 0,2 -1,9 Suoraan laajaan tulokseen kirjatut muutokset osakkuusyhtiöissä 1,5 5,1 3,8 5,4 12,7 Rahavirran suojaukset -0,4 -0,4 Ulkomaisten yksiköiden nettosijoitusten suojaus verovaikutuksen jälkeen 2,0 0,5 1,3 Etuuspohjaisten eläkejärjestelyjen vakuutus- matemaattiset voitot (tappiot) verovaikutuksen jälkeen 0,0 0,0 0,0 -0,5 0,7 Tilikauden muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen, yhteensä 11,3 3,6 21,8 5,6 12,8 Tilikauden laaja tulos yhteensä 39,7 26,2 63,1 45,3 96,3 Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille 39,7 26,2 63,1 45,2 96,3 Vähemmistölle 0,0 0,0 0,0 39,7 26,2 63,1 45,3 96,3 *) Edellisen vuoden lukuja on muutettu tiettyjen tilien uudelleenluokittelun vuoksi. Katso osavuosikatsauksen liitetiedot. KONSERNIN TASE 6/2010 6/2009 Muutos12/2009 MEUR MEUR % MEUR VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Liikearvo 100,6 99,7 1 99,4 Muut aineettomat hyödykkeet 128,2 128,0 0 124,9 Aineelliset hyödykkeet 94,3 108,2 -13 99,5 Biologiset varat 37,7 39,0 -3 38,9 Sijoituskiinteistöt 8,6 7,8 10 8,5 Osuudet osakkuusyhtiöissä 309,7 275,6 12 316,8 Rahoitusvarat Osakkeet, käypään arvoon tulosvaikutteisesti 3,8 2,8 35 3,0 Muut sijoitukset 1,9 2,1 -7 2,1 Laskennalliset verosaamiset 18,7 22,3 -16 17,8 PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 703,4 685,5 3 710,9 LYHYTAIKAISET VARAT Vaihto-omaisuus 136,1 145,6 -7 119,0 Myynti- ja muut saamiset 132,6 116,1 14 101,9 Verosaamiset 4,6 7,2 -36 2,9 Rahavarat 10,8 10,0 7 38,6 LYHYTAIKAISET VARAT, YHTEENSÄ 284,1 279,0 2 262,4 VARAT YHTEENSÄ 987,5 964,5 2 973,3 OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma 525,3 453,8 16 504,8 Vähemmistöosuus 0,0 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 525,3 453,8 16 504,8 PITKÄAIKAISET VELAT Korolliset velat 77,8 93,1 -16 74,9 Muut velat 2,5 1,2 102 0,9 Laskennalliset verovelat 47,0 48,2 -2 47,2 Eläkevelvoitteet 9,6 9,4 2 9,4 Varaukset 5,3 9,1 -42 6,7 PITKÄAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 142,1 161,1 -12 139,1 LYHYTAIKAISET VELAT Korolliset velat 164,9 228,1 -28 199,7 Varaukset 3,9 2,3 70 2,4 Ostovelat ja muut velat 140,7 111,4 26 121,3 Verovelat 10,4 7,8 34 6,1 LYHYTAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 320,0 349,6 -8 329,4 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 987,5 964,5 2 973,3 KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2010 2009 2010 2009 2009 MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA Tulos ennen veroja 34,0 24,2 49,7 42,6 91,4 Oikaisut Poistot 5,8 8,5 11,6 15,3 28,1 Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta -13,2 -16,7 -18,6 -32,0 -66,5 Tuotot sijoituksista 0,0 0,0 -0,9 0,0 0,3 Korkokulut 0,8 5,2 2,6 10,4 14,2 Biologisten varojen muutos 0,6 0,0 1,2 0,2 0,4 Muut liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumaa 0,3 -3,6 -1,8 -4,0 -12,4 Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta 28,4 17,5 43,8 32,7 55,6 Käyttöpääoman muutos Korottomien saamisten muutos 8,8 12,9 -21,1 -12,2 -0,7 Vaihto-omaisuuden muutos -7,0 17,1 -9,2 17,6 50,3 Korottomien velkojen muutos 7,7 -6,7 12,7 -4,9 4,1 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja 37,9 40,8 26,3 33,2 109,3 Osinkotuotot, osakkuusyhtiö 29,5 25,3 25,3 Maksetut rahoituskulut (netto) -3,7 -5,8 -5,0 -10,3 -13,8 Maksetut verot -2,8 -2,9 -6,0 -0,8 0,2 LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A) 31,4 32,2 44,8 47,4 121,0 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Liiketoimintojen ja tytäryhtiöiden hankinnat -0,2 -0,2 -0,2 Investoinnit käyttöomaisuushyödykkeisiin -4,8 -3,8 -7,4 -7,9 -14,5 Käyttöomaisuushyödykkeiden myyntitulot 0,2 0,6 2,4 0,7 1,6 Muu investointien rahavirta -0,4 0,1 -0,2 0,1 4,2 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B) -5,0 -3,3 -5,2 -7,2 -8,7 RAHOITUSTOIMINTOJEN RAHAVIRTA Pitkäaikaisten lainojen nostot 40,0 40,0 Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset 0,0 -50,1 -0,3 -65,8 -86,5 Lyhytaikaisten lainojen muutos -21,9 15,3 -22,7 25,3 2,0 Rahoitusleasingmaksut -0,5 -0,6 -0,8 -1,2 -2,5 Muiden rahoituserien rahavirta -0,7 -0,7 -1,4 -1,6 -0,1 Maksetut osingot -42,6 -38,2 -38,2 RAHOITUSTOIMINTOJEN RAHAVIRTA (C) -23,1 -36,1 -67,8 -41,5 -85,4 LIKVIDIEN VAROJEN MUUTOS (A+B+C) 3,2 -7,3 -28,2 -1,4 26,9 Likvidit varat kauden alussa 7,4 17,3 38,6 11,3 11,3 Kurssimuutosten vaikutus 0,1 0,1 0,4 0,1 0,5 Likvidit varat kauden lopussa 10,8 10,0 10,8 10,0 38,6 KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN Emoyhtiön omistajille Vähem- Yh- MUUTOSLASKELMA kuuluva oma pääoma: mistö- teensä Kert. osuus Osake- Omat Muunto-voitto- pääoma osakk. erot varat MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR 12/31/2008 77,5 -0,8 -16,5 386,5 0,0 446,7 Tilikauden laaja tulos yhteensä 0,0 3,0 42,3 0,0 45,3 Maksetut osingot -38,2 -38,2 Vähemmistöosuuden hankinta 0,1 0,1 6/30/2009 77,5 -0,8 -13,4 390,5 0,0 453,8 Tilikauden laaja tulos yhteensä 0,7 50,3 0,0 51,0 Maksetut osingot 0,0 0,0 12/31/2009 77,5 -0,8 -12,8 440,9 0,0 504,8 Tilikauden laaja tulos yhteensä 0,0 21,8 41,4 0,0 63,1 Maksetut osingot -42,6 -42,6 6/30/2010 77,5 -0,8 9,0 439,6 0,0 525,3 TUNNUSLUVUT * 6/2010 6/2009 Muutos12/2009 % Oma pääoma/osake, euroa 6,41 5,86 9 6,16 Omavaraisuusaste 53% 47% 13 52% Nettovelkaantumisaste 44% 69% -36 47% Korolliset nettovelat, milj. euroa 231,5 308,4 -25 235,7 Henkilöstö (FTE) keskimäärin 3 576 3 982 -10 3 867 Henkilöstö kauden lopussa 3 910 3 852 2 3 742 Ulkona olevien osakkeiden määrä kauden lopussa, tuhatta kpl A-osakkeet ** 54 832 K-osakkeet ** 22 565 Yhteensä 81 911 77 398 81 911 Ulkona olevien osakkeiden painotettu keskiarvo kauden aikana, tuhatta kpl 81 911 77 398 79 289 VALUUTTAKURSSEJA 1-6 1-6 Muutos 1-12 2010 2009 % 2009 USD, keskikurssi 1,33 1,33 0 1,39 USD, kurssi kauden lopussa 1,23 1,41 -13 1,44 *) Tunnuslukujen laskentakaavat on esitetty tilinpäätöksessä 2009. **) Fiskars Oyj Abp:n osakesarjat yhdistettiin heinäkuussa 2009. Katso osavuosikatsauksen liitetiedot. OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 (Osavuosikatsaukset) mukaisesti noudattaen samoja laadintaperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin edellisessä tilinpäätöksessä. Tämä osavuosikatsaus on tilintarkastamaton. Kaikki luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen summa voi poiketa esitetystä summasta. Edellisen vuoden lukuja on muutettu tiettyjen tilien uudelleenluokittelun vuoksi. Alla on yhteenveto tärkeimmistä muutoksista vuoden 2009 lukuihin: - liikevaihto -0,6 milj. euroa Q2 2009, -1,2 milj. euroa Q1-Q2 2009 ja -2,6 milj. euroa koko vuonna 2009 - bruttokate -1,0 milj. euroa Q2 2009, -2,0 milj. euroa Q1-Q2 2009 ja -5,6 milj. euroa koko vuonna 2009 - liikevoitto (EBIT) 2009 ei muuttunut. Lisäksi Fiskars käyttää seuraavia määritelmiä henkilöstömäärien raportoinnissa 2010: Henkilöstö kauden lopussa = palkkakirjanpidon mukaan aktiivisessa työsuhteessa oleva henkilöstö kauden lopussa. Henkilöstö (FTE) keskimäärin = tehdyn työtuntimäärän perustella kokopäiväiseksi muunnettu henkilömäärä kauden aikana. Fiskars on soveltanut suojauslaskentaa käypien arvojen muutoksiin kassavirtasuojaukseen suunniteltujen, kelvollisten ja tehokkaiden johdannaisten osalta. Muutokset on kirjattu Muihin laajan tuloksen eriin. Fiskars Oyj Abp:n osakesarjat yhdistettiin heinäkuussa 2009. Osakekohtainen tulos (EPS) vertailuvuoden toisella puoliskolla sisältää vaikutuksen yhdistämisestä. Konserni noudattaa 1.1.2010 voimaantulleita tai muutettuja IAS/IFRS-standardeja ja tulkintoja, joista tärkeimmät ovat: - Vuosittaiset parannukset IFRS-standardeihin - Uudistettu IFRS 3 Liiketoimintojen yhdistäminen - Muutettu IAS 27 Konsernitilinpäätös ja erillistilinpäätös Uudistetuilla standardeilla ja tulkinnoilla ei ollut vaikutusta raportoituun tulokseen tai taloudelliseen asemaan. Arvioiden käyttö: Tilinpäätöksen laatiminen IFRS:n mukaan edellyttää johdon arvioiden ja oletusten käyttämistä, mikä vaikuttaa taseen varojen ja velkojen määriin, ehdollisten varojen ja velkojen raportointiin sekä tuottojen ja kulujen määriin. Vaikka arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen parhaaseen näkemykseen, on mahdollista, että toteumat poikkeavat tilinpäätöksessä käytetyistä arvoista. TOIMINTASEGMENTIT 4-6 4-6 Muutos 1-6 1-6 Muutos 1-12 LIIKEVAIHTO 2010 2009* % 2010 2009* % 2009* MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR EMEA 127,1 115,9 10 246,9 226,6 9 451,6 Amerikka 71,0 65,9 8 123,5 124,5 -1 218,2 Muut 1,2 1,1 5 2,8 2,8 1 6,1 Segmenttien välinen myynti **) -3,4 -3,9 -7,3 -8,3 -15,5 KONSERNI YHTEENSÄ 195,9 179,0 9 365,9 345,6 6 660,3 TOIMINNALLISET SEGMENTIT 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 LIIKETULOS (EBIT) 2010 2009* 2010 2009* 2009* MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR EMEA 14,8 5,3 181 24,0 9,8 144 26,5 Amerikka 11,3 10,5 7 17,5 17,1 2 23,9 Muut ja eliminoinnit -3,9 -3,2 -6,6 -5,7 -10,9 KONSERNI YHTEENSÄ 22,2 12,6 76 34,8 21,2 64 39,5 TOIMINNALLISET SEGMENTIT 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 POISTOT JA ARVONALENTUMISET 2010 2009* 2010 2009* 2009* MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR EMEA 4,0 6,1 -35 8,0 10,4 -23 20,5 Amerikka 1,4 2,0 -30 2,7 4,0 -32 7,8 Muut ja eliminoinnit 0,5 0,4 0,9 0,9 -0,1 KONSERNI YHTEENSÄ 5,8 8,5 -32 11,6 15,3 -24 28,1 TOIMINNALLISET SEGMENTIT 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 INVESTOINNIT 2010 2009 2010 2009 2009 MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR EMEA 3,0 2,8 8 4,6 5,9 -22 10,6 Amerikka 1,4 0,9 63 2,1 1,4 49 2,8 Muut ja eliminoinnit 0,5 0,3 0,8 0,6 1,2 KONSERNI YHTEENSÄ 5,0 4,0 27 7,6 8,0 -5 14,6 *) Edellisen vuoden lukuja on muutettu tiettyjen tilien uudelleenluokittelun vuoksi. Katso osavuosikatsauksen liitetiedot. **) Segmenttien välinen myynti EMEA -1,9 -1,4 -4,4 -4,5 -7,7 Amerikka -0,9 -1,4 -1,7 -2,4 -4,6 Muut -0,6 -1,1 -1,2 -1,4 -3,2 Fiskarsin toimialoilla vaaditaan lyhyitä toimitusaikoja, eivätkä tilauskanta ja sen muutokset vaikuta oleellisesti toimintaan. LIIKETOIMINTA-ALUEET 4-6 4-6 Muutos 1-6 1-6 Muutos 1-12 LIIKEVAIHTO 2010 2009* % 2010 2009* % 2009* MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR Home 72,1 67,3 7 135,1 130,7 3 297,3 Garden 87,8 80,0 10 167,7 148,6 13 230,9 Outdoor 35,4 31,2 14 61,5 64,7 -5 128,4 Muut 0,6 0,5 1,6 1,6 3,7 KONSERNI YHTEENSÄ 195,9 179,0 9 365,9 345,6 6 660,3 AINEETTOMAT JA AINEELLISET HYÖDYKKEET 6/2010 6/200912/2009 MEUR MEUR MEUR Aineettomat hyödykkeet ja liikearvo Kirjanpitoarvo 1.1. 224,4 230,2 230,2 Tilikauden muuntoerot 1,5 0,3 -0,1 Liiketoimintahankinnat ja -myynnit 0,2 0,2 -0,5 Lisäykset 0,6 0,3 1,0 Poistot ja arvonalentumiset -3,0 -3,5 -6,0 Vähennykset ja siirrot 4,9 0,1 -0,2 Kirjanpitoarvo kauden lopussa 228,8 227,7 224,4 Aineelliset hyödykkeet ja sijoituskiinteistöt 6/2010 6/200912/2009 MEUR MEUR MEUR Kirjanpitoarvo 1.1. 108,0 120,9 120,9 Tilikauden muuntoerot 3,4 0,2 0,1 Liiketoimintahankinnat ja -myynnit 0,4 -0,2 -1,5 Lisäykset 6,9 7,6 13,6 Poistot ja arvonalentumiset -9,3 -11,6 -22,0 Vähennykset ja siirrot -6,5 -0,9 -3,0 Kirjanpitoarvo kauden lopussa 102,9 116,0 108,0 KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET 6/2010 6/200912/2009 MEUR MEUR MEUR Omien sitoumuksien vakuudeksi Vuokravastuut 56 62 60 Muut vastuut 5 5 4 Yhteensä 61 67 65 Takaukset muiden sitoumusten vakuudeksi Kiinteistökiinnitykset 0 2 2 Pantit 0 0 2 Yhteensä 0 2 4 Konserniyritysten sitoumusten vakuudeksi Takaukset 8 15 9 Vastuusitoumukset yhteensä 70 85 78 JOHDANNAISTEN NIMELLISARVOT Valuuttatermiinit ja valuutanvaihtosopimukset 136 111 151 Koronvaihtosopimukset 24 1 1 Sähköfutuurit 2 2 2 JOHDANNAISTEN MARKKINA-ARVOT VERRATTUNA NIMELLISARVOIHIN Valuuttatermiinit ja valuutanvaihtosopimukset 1 -1 0 Koronvaihtosopimukset 0 0 0 Sähköfutuurit 0 0 0 Valuuttatermiinit, valuutanvaihtosopimukset ja valuuttaoptiot on arvostettu raportointipäivän markkina-arvoon. Konsernilla ei ole merkittäviä käyttöomaisuushyödykkeiden investointisitoumuksia. LIIKETOIMINNAN VALUUTTAKURSSIHERKKYYS Fiskarsin kaupallisista kassavirroista noin 10 % on alttiina valuuttakurssien vaihtelulle. Merkittävimpiä riskejä ovat Englannin punnan, Ruotsin kruunun ja Kanadan dollarin heikentyminen USA:n dollaria ja euroa vastaan. Valuuttakurssiriskit suojataan ensisijaisesti valuuttatermiineillä ja -swapeilla. Valuuttajohdannaisten arvonmuutos kirjataan tuloslaskelmaan, sillä konserni ei sovella valuuttajohdannaisiin suojauslaskentaa. MEUR USD GBP SEK CAD Liiketoiminnan valuutta-asema -11,6 4,7 8,1 4,0 Liiketoiminnan valuuttakurssiherkkyys* 1,2 -0,5 -0,8 -0,4 *) Kuvaa 10 %:n valuuttakurssin heikentymisen vaikutusta konsernin vuositulokseen ennen veroja. LÄHIPIIRIASIAT Wärtsilän osinko 29,5 milj. euroa on raportoitu konsernin rahavirtalaskelman rivillä Osinkotuotot, osakkuusyhtiö. Osinko on saatu vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 2010. HANKINNAT JA MYYNNIT Vuonna 2010 ei ole hankintoja eikä myyntejä. Seuraavat vuonna 2009 tapahtuneet hankinnat ja myynnit vaikuttavat lukujen vertailtavuuteen vuonna 2010. Fiskars hankki 30 %:n vähemmistöosuuden Silva Far East Ltd:stä kesäkuussa 2009. Vähemmistöosuuden hankinnan jälkeen kiinalainen tuotantoyhtiö on Silva Sweden AB:n täysin omistama tytäryhtiö. Fiskars myi Yhdysvaltojen Wyomingissa sijaitsevan Bruntonin liiketoiminnan ruotsalaiselle Fenix Outdoor AB (publ):lle joulukuussa 2009. Brunton raportoitiin osana Fiskarsin Outdoor-liiketoimintaa. Bruntonin liikevaihto oli 8,8 milj. euroa vuonna 2009. Fiskars myi Yhdysvalloissa askartelukulutustuotteiden valikoimansa ja niihin liittyneet brändinsä Heidi Grace ja Cloud9 heinäkuussa 2009 Colorbök Inc:lle. Liiketoiminnan liikevaihto tammi-kesäkuulta 2009 oli 2,4 miljoonaa euroa. FISKARS OYJ ABP Kari Kauniskangas toimitusjohtaja Fiskars tarjoaa kuluttajatuotteita kotiin, puutarhaan ja ulkoiluun. Konsernin kansainväliset pääbrändit ovat Fiskars, Iittala, Gerber, Silva ja Buster. Vuonna 1649 perustettu Fiskars on Suomen vanhin yritys ja listattu NASDAQ OMX Helsingissä. Fiskarsin liikevaihto oli 663 miljoonaa euroa vuonna 2009 ja henkilöstöä on noin 3 500. www.fiskarsgroup.fi