
Pörssitiedotteet
04.05.2010
Fiskarsin osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2010
VAHVA ENSIMMÄINEN VUOSINELJÄNNES: LIIKEVAIHTO JA LIIKETULOS NOUSIVAT Tammikuu-maaliskuu 2010 lyhyesti: - Liikevaihto kasvoi 2 % 170,0 miljoonaan euroon (166,6) - Liiketulos nousi 12,6 miljoonaan euroon (8,6) - Osakekohtainen tulos oli 0,16 euroa (0,22), mikä johtui osakkuusyhtiö Wärtsilän tuloksen laskusta - Liiketoiminnan rahavirta oli 13,4 miljoonaa euroa (15,2) - Näkymät vuodelle 2010 päivitetty: Liikevaihdon vuonna 2010 arvioidaan olevan korkeammalla tasolla kuin vuonna 2009 (aiemmin: vuoden 2009 tasolla). Koko vuoden liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan nousevan vuodesta 2009 (ei muutosta). Fiskarsin toimitusjohtaja Kari Kauniskangas: "Fiskars aloitti vuoden vahvasti ja kasvatti sekä liikevaihtoaan että liiketulostaan. Erityisesti Garden-liiketoiminta kehittyi hyvin niin EMEA-alueella kuin Amerikassakin. Lumityökalujen erinomainen myynti ympäri Eurooppaa oli yksi syy liiketoiminta-alueen 16 prosentin kasvulle. Markkinatilanne on yhä epävarma, mikä vaikeuttaa ennustettavuutta. Olemme kuitenkin onnistuneet vahvistamaan liiketoimintaamme ja odotamme voivamme jatkaa samaan malliin tulevina kuukausina. Tämän seurauksena olemme päivittäneet näkymiämme ja odotamme liikevaihdon vuonna 2010 kasvavan vuoteen 2009 verrattuna." KONSERNIN AVAINLUVUT Milj. euroa Q1 Q1 Muutos 1-12 2010 2009 % 2009 Liikevaihto 170,0 166,6* 2 660,3* Liiketulos (EBIT) 12,6 8,6 46 39,5 Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta 5,5 15,2 -64 66,5 Biologisten hyödykkeiden käyvän arvon muutos -0,6 -0,3 121 -0,4 Tulos ennen veroja 15,7 18,3 -14 91,4 Katsauskauden tulos 12,9 17,0 -24 83,5 Tulos/osake, euroa 0,16 0,22 1,05 Oma pääoma/osake, euroa 5,93 5,52 6,16 Liiketoiminnan rahavirta 13,4 15,2 -12 121,0 Omavaraisuusaste, % 51 % 43 % 52 % Nettovelkaantumisaste, % 53 % 79 % 47 % Investoinnit 2,5 4,0 -37 14,6 Henkilöstö (FTE) keskimäärin 3 558 4 085 -13 3 867 *) Vuoden 2009 lukuja on muutettu tiettyjen tilien uudelleenluokittelun vuoksi. Katso lisätietoja osavuosikatsauksen liitetiedoista. Lisätietoja: - toimitusjohtaja Kari Kauniskangas, puh. 0204 39 5500 - talousjohtaja Teemu Kangas-Kärki, puh. 0204 39 5703 Tiedotustilaisuus: Analyytikko- ja lehdistötilaisuus ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksesta järjestetään tänään 4.5.2010 klo 10.00 yhtiön pääkonttorilla, Fiskars Campus, Hämeentie 135 A, Helsinki. Tilaisuuden esitys on saatavilla osoitteessa www.fiskarsgroup.fi. FISKARSIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU - MAALISKUU 2010 (IFRS, tilintarkastamaton) Konsernin tuloskehitys Fiskars-konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa 2010 kasvoi 2 % 170,0 milj. euroon (Q1 2009: 166,6 milj.). Valuuttakurssien muutoksilla ei ollut merkittävää vaikutusta liikevaihtoon konsernitasolla. EMEA (Eurooppa, Lähi-itä, Aasia ja Tyynenmeren alue) -segmentin liikevaihto oli 119,8 milj. euroa (110,7) ja Amerikan 52,5 milj. euroa (58,6). Yksi syy myynnin kasvuun EMEA-alueella oli lumityökalujen suuri kysyntä. Amerikan myynnin lasku johtui osin Bruntonin liiketoiminnan myynnistä joulukuussa 2009. Konsernin liiketulos kasvoi 46 % 12,6 milj. euroon (8,6). Luvut eivät sisällä kertaluonteisia eriä. EMEA-liiketulos oli 9,2 milj. euroa (4,6), pääosin Home- ja Garden-liiketoiminta-alueiden tuloskehityksen ansiosta. Amerikan liiketulos oli 6,2 milj. euroa (6,5). Fiskarsin osuus osakkuusyhtiö Wärtsilän tuloksesta oli 5,5 milj. euroa (15,2) ja puuvarannon käyvän arvon muutos -0,6 milj. euroa (-0,3) vuosineljänneksellä. Nettorahoituskulut olivat 1,8 milj. euroa (5,3). Vuonna 2009 valuuttajohdannaisten arvostuksen muutos lisäsi rahoituskuluja. Tulos ennen veroja oli tammi-maaliskuussa 15,7 milj. euroa (18,3). Vuosineljänneksen tulos oli 12,9 milj. euroa (17,0) ja osakekohtainen tulos oli 0,16 euroa (0,22). Investoinnit Vuosineljänneksen investoinnit olivat 2,5 milj. euroa (4,0). Poistot olivat 5,8 miljoonaa euroa (6,8). Investoinnit olivat pääosin tuotannon korvausinvestointeja. Rahoitus Liiketoiminnan rahavirta oli 13,4 milj. euroa (15,2) ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Luku sisältää osakkuusyhtiö Wärtsilän maksamia osinkoja 29,5 milj. euroa (25,3). Investointien rahavirta oli -0,2 milj. euroa (-3,9) ja rahavirta investointien jälkeen oli 13,2 milj. euroa (11,3). Nettokäyttöpääoma oli 131,2 milj. euroa (170,7) maaliskuun lopussa eli 31,6 milj. euroa enemmän kuin vuoden 2009 lopussa. Omavaraisuusaste oli 51 % (43 %) ja nettovelkaantumisaste oli 53 % (79 %). Kauden lopussa rahavarat olivat 7,4 milj. euroa (17,3). Korollinen nettovelka oli 257,2 milj. euroa (337,4), joka oli 21,5 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2009 lopussa. Lyhytaikaisten velkojen osuus korollisesta velasta oli 189,1 milj. euroa (215,6) ja pitkäaikaisten velkojen osuus 76,0 milj. euroa (140,4). Lyhytaikaiset velat ovat ensisijaisesti Fiskars Oyj Abp:n liikkeelle laskemia yritystodistuksia. Lisäksi Fiskarsilla oli 425,0 milj. euroa (386,6) käyttämättömiä sitovia pitkäaikaisia valmiusluottoja pääosin pohjoismaisissa pankeissa. Henkilöstö Konsernin palveluksessa oli keskimäärin 3 558 (4 085) kokoaikaista vastaavaa työntekijää (FTE) vuosineljänneksen aikana: Heistä 2 842 (3 156) työskenteli EMEA-segmentin, 592 (818) Amerikka-segmentin ja 124 (111) Muut-segmentin yksiköissä. Toimintasegmentit Fiskarsin toimintasegmentit ovat EMEA (Eurooppa, Lähi-itä, Aasia ja Tyynenmeren alue), Amerikka, Wärtsilä (osakkuusyhtiö) ja Muut (kiinteistöt, konsernihallinto ja yhteiset toiminnot). Liiketoiminta- alueet ovat Home (kodintuotteet sekä koulun, toimiston ja askartelun tuotteet), Garden (puutarhatuotteet) ja Outdoor (ulkoiluvälineet ja veneet). EMEA Milj. euroa Q1 Q1 Muutos 1-12 2010 2009 % 2009 Liikevaihto 119,8 110,7 8 451,6 Liikevaihto vertailukelpoisilla valuuttakursseilla 119,8 113,8 5 461,6 Liiketulos 9,2 4,6 100 26,5 Investoinnit 1,6 3,1 -49 10,6 Henkilöstö (FTE), keskimäärin 2 842 3 156 -10 3 006 EMEA-segmentin liikevaihto nousi 8 % 119,8 milj. euroon (110,7). Kasvu johtui osin euron suhteen vahvistuneista valuuttakursseista. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla kasvu oli 5 %. Home-liiketoiminta-alue kehittyi hyvin vuosineljänneksellä. Kodintuotteiden liikevaihto nousi erityisesti Norjassa ja Ruotsissa. Suora kuluttajamyynti omien myymälöiden kautta nousi edellisvuoden tasosta. Garden-liiketoiminta-alueen liikevaihto nousi merkittävästi. Erityisesti lumityökalujen myynti oli useassa maassa ennätystasolla. Puutarhatyökalujen myynti on käynnistynyt hyvin ja liikevaihto nousi edellisvuodesta. Rakennustyökalujen markkina on toipumassa hitaasti. Markkinointi-investoinnit ja brändin vahvistaminen erityisesti Saksassa jatkuivat vuosineljänneksellä. Ulkoilutuotteiden liikevaihto laski vuodesta 2009 pääosin arkiliikunnan heikon menestyksen takia Ruotsissa ja Ranskassa. Venemarkkinat ovat toipumassa, ja Buster-veneiden myynti kasvoi tammi-maaliskuussa. Uusien venemallien tuotekehitys pysyi korkealla tasolla. Segmentin liiketulos oli 9,2 miljoonaa euroa (4,6). Home- ja Garden- liiketoiminta-alueiden tuotannon tehostuminen myyntivolyymin kasvun myötä ja tuotevalikoima paransivat segmentin liiketulosta. Outdoor- alueen toiminta kehittyi, mutta vaikutti edelleen heikentävästi segmentin liiketulokseen. Amerikka Milj. euroa Q1 Q1 Muutos 1-12 2010 2009 % 2009 Liikevaihto 52,5 58,6 -10 218,2 Liikevaihto vertailukelpoisilla valuuttakursseilla 52,5 56,2 -7 215,7 Liiketulos 6,2 6,5 -5 23,9 Investoinnit 0,7 0,5 28 2,8 Henkilöstö (FTE), keskimäärin 592 818 -28 742 Amerikka-segmentin liikevaihto laski 10 % 52,5 milj. euroon (58,6). Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla liikevaihto laski 7 %. Garden-liiketoiminnan liikevaihto kehittyi hyvin tammi-maaliskuussa. Kasvua vauhdittivat uudet tuotekategoriat ja myynti suurelle jälleenmyyntiasiakkaalle. Koulun, toimiston ja askartelun (SOC) tuotteiden liikevaihto laski. Suureksi osaksi lasku johtui askartelun kulutustuotteiden liiketoiminnan myynnistä heinäkuussa 2009. Askarteluvälineiden myynti laski, kun taas saksien myynti nousi. Liikevaihto laski eniten Outdoor-liiketoiminta-alueella. Brunton- tavaramerkin liiketoiminta myytiin joulukuussa 2009. Gerberin liikevaihto laski, kun sekä viranomais- että kuluttajamyynti laskivat edellisvuoden ensimmäisen neljänneksen poikkeuksellisen vahvasta tasosta. Segmentin liiketulos oli 6,2 miljoonaa euroa (6,5). Bruntonin myynnistä saadut kustannussäästöt eivät kompensoineet Gerberin vähentynyttä myyntivolyymiä. Puutarhatuotteiden kasvanut myyntivolyymi nosti liiketulosta. Muut Milj. euroa Q1 Q1 Muutos 1-12 2010 2009 % 2009 Liikevaihto 1,6 1,7 -1 6,1 Liiketulos -2,8 -2,5 -12 -10,9 Investoinnit 0,3 0,4 -28 1,2 Henkilöstö (FTE), keskimäärin 124 111 12 119 Fiskarsin Muut-segmentti sisältää Fiskarsin Kiinteistöt, konsernihallinnon ja yhteiset toiminnot. Segmentin liikevaihto oli vuosineljänneksellä 1,6 milj. euroa (1,7), josta suurin osa oli puumyynnin tuloja ja kiinteistöistä saatuja vuokratuloja. Liiketulos oli -2,8 milj. euroa (-2,5), joka oli pääosin seurausta hallinnon kuluista. Wärtsilä Fiskars omistaa 17,1 prosentin osuuden osakkuusyhtiö Wärtsilän osakkeista ja äänistä. Fiskarsin osuus Wärtsilän tuloksesta oli 5,5 milj. euroa (15,2) ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Wärtsilän varsinainen yhtiökokous pidettiin 4.3.2010. Fiskarsin hallituksen puheenjohtaja Kaj-Gustaf Bergh valittiin uudelleen Wärtsilän hallitukseen. Alexander Ehrnrooth ja Paul Ehrnrooth, jotka molemmat ovat Fiskarsin hallituksen jäseniä, valittiin hallitukseen uusina jäseninä. Yhtiökokous päätti maksaa osinkoa 1,75 euroa (1,50) osakkeelta. Fiskarsin saamat osingot olivat yhteensä 29,5 milj. euroa (25,3). Fiskarsin omistamien Wärtsilän osakkeiden markkina-arvo oli 631,7 milj. euroa (267,7) eli 7,71 euroa (3,46) Fiskarsin osakkeelta tilikauden lopussa, jolloin Wärtsilän osakkeen päätöskurssi oli 37,50 euroa (15,89). Osakkeiden tasearvo oli 295,0 milj. euroa (253,7). Hallinnointi Fiskars noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antamaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance), joka astui voimaan 1.1.2009. Hallinnointikoodin suosituksen 51 mukainen Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä julkaistiin 11.2.2010 erillisenä kertomuksena. Fiskars noudattaa myös NASDAQ OMX Helsinki Oy:n 9.10.2009 päivitettyä sisäpiiriohjetta ja yhtiön omaa sisäpiiriohjetta, joka on viimeksi päivitetty 3.11.2009. Muutokset johdossa Fiskars Home-liiketoiminta-alueen johtajana ja Iittala Group Oy Ab:n toimitusjohtajana aloitti tammikuussa 2010 KTM Jaakko Autere. Hän raportoi Fiskarsin toimitusjohtaja Kari Kauniskankaalle. Varsinainen yhtiökokous 2010 Fiskars Oyj Abp:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 16.3.2010. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2009 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 2009. Osinkoa päätettiin maksaa 0,52 euroa osakkeelta, yhteensä 42,6 milj. euroa. Osinko maksettiin 26.3.2010. Hallituksen jäsenten lukumääräksi päätettiin yhdeksän. Hallituksen jäseniksi valittiin Kaj-Gustaf Bergh, Ralf Böer, Alexander Ehrnrooth, Paul Ehrnrooth, Gustaf Gripenberg, Karsten Slotte ja Jukka Suominen. Louise Fromond ja Ingrid Jonasson Blank valittiin hallitukseen uusina jäseninä. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vuoden 2011 varsinaiseen yhtiökokoukseen. Tilintarkastajaksi valittiin KPMG Oy Ab, joka nimesi KHT Mauri Palvin päävastuulliseksi tilintarkastajaksi. Varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 4 000 000 oman osakkeen hankkimisesta tai enintään 4 000 000 oman osakkeen luovuttamisesta. Osakkeet voidaan hankkia tai luovuttaa poikkeamalla osakkeenomistajien etuoikeudesta yhtiön osakkeisiin. Valtuutukset ovat voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestyksen kohdan 7 näin kuuluvaksi: ”Yhtiökokous voidaan pitää joko Raaseporissa tai Helsingissä. Kutsu yhtiökokoukseen julkaistaan yhtiön internetsivuilla sekä muulla hallituksen mahdollisesti päättämällä tavalla.” Hallituksen järjestäytymiskokous Järjestäytymiskokouksessaan yhtiökokouksen jälkeen hallitus valitsi puheenjohtajaksi Kaj-Gustaf Berghin ja varapuheenjohtajiksi Alexander Ehrnroothin ja Paul Ehrnroothin. Hallitus valitsi tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi Gustaf Gripenbergin ja jäseniksi Alexander Ehrnroothin, Paul Ehrnroothin, Louise Fromondin ja Karsten Slotten. Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi hallitus valitsi Kaj-Gustaf Berghin ja jäseniksi Ralf Böerin, Ingrid Jonasson Blankin ja Jukka Suomisen. Nimitysvaliokunnan puheenjohtajaksi hallitus valitsi Kaj-Gustaf Berghin ja jäseniksi Alexander Ehrnroothin ja Paul Ehrnroothin. Osake ja osakkeenomistajat Fiskars Oyj Abp:llä on yksi osakesarja (FIS1V), heinäkuussa 2009 tapahtuneen A- ja K-osakesarjojen yhdistämisen seurauksena. Jokaisella osakkeella on yksi ääni ja yhtäläiset oikeudet. Osakkeiden kokonaismäärä kauden lopussa oli 82 023 341, joka sisältää omia osakkeita 112 619 kappaletta. Omat osakkeet vastaavat 0,14 % yhtiön osakkeista ja äänistä. Hallitus oli valtuutettu hankkimaan ja luovuttamaan yhtiön osakkeita, mutta näin ei tehty neljänneksen aikana. Osakepääoma pysyi entisellään 77 510 200 eurossa. Fiskarsin osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n large cap - listalla. Osakkeen keskikurssi kauden aikana oli 12,20 euroa (A-osake 7,09; K-osake 11,23). Maaliskuun lopussa päätöskurssi oli 12,60 euroa osakkeelta (A-osake 6,96; K-osake; 11,15). Fiskarsin markkina-arvo ilman omia osakkeita oli 1032 milj. euroa (596) maaliskuun lopussa. Osakkeita vaihdettiin kauden aikana 1,3 miljoonaa kappaletta (0,5) mikä on 1,6 prosenttia kesimääräisestä osakkeiden määrästä. Osakkeenomistajia oli yhteensä 12 284 (10 327) maaliskuun lopussa. Kauden aikana Fiskarsille ei ilmoitettu merkittävistä muutoksista sen suurimpien osakkeenomistajien omistuksissa. Riskit ja liiketoiminnan epävarmuustekijät Fiskarsin liiketoimintaan, liikevaihtoon ja tuloskehitykseen vaikuttavat useat epävarmuustekijät. Pääasialliset riskit liittyvät seuraaviin tekijöihin: - Yleinen taloudellinen tilanne ja kulutuskysynnän heikentyminen Fiskarsille tärkeillä markkinoilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa - Suurten jälleenmyyntiasiakkaiden menettäminen tai niiden ostojen merkittävä vähentyminen, jälleenmyyjien taloudelliset ongelmat tai vakava häiriö jakelukanavan toiminnassa - Tuotteiden saatavuus, joka on riippuvainen toimitusketjusta - Normaalista poikkeavat sääolosuhteet puutarhatuotteiden liiketoiminnassa - Kausivaihtelut vaikeuttavat liiketoiminnan ennustamista erityisesti kodintuotteiden liiketoiminnassa, joka painottuu voimakkaasti vuoden loppuun - Äkilliset muutokset raaka-aineiden tai energian hinnoissa; merkittävimmät raaka-aineet ovat teräs, alumiini ja muovi - Merkittävät muutokset Wärtsilän kannattavuudessa tai sen osingonmaksukyvyssä Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Kilpailuvirasto teki markkinaoikeudelle 29.4.2010 esityksen 4 miljoonan euron seuraamusmaksun määräämiseksi Iittala Group Oy Ab:lle kilpailunrajoituslain rikkomisesta syyllistymällä määrähinnoitteluun vuosina 2005 - 2007. Fiskarsin tytäryhtiö Iittala Group pitää esitettyjä väitteitä lähtökohtaisesti perusteettomina. Markkinaoikeus tulee aikanaan ratkaisemaan asian. Esitetystä seuraamusmaksusta ei ole kirjattu varausta. Näkymät vuodelle 2010 Markkinatilanteen arvioidaan pysyvän epävarmana, ja ennustettavuus jatkuu heikkona vuonna 2010. Kuluttajakysyntä on tasaantumassa mutta vähittäiskaupan ostokäyttäytymisen arvioidaan jatkuvan varovaisena. Fiskars arvioi liiketoimintansa vahvistuvan ja jatkaa toimenpiteitä kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Panostuksia tavaramerkkien kehittämiseen ja tuotekehitykseen lisätään, sillä ne ovat tärkeimpiä keinoja menestyä haastavassa markkinaympäristössä. Fiskarsin vuoden 2010 liikevaihdon arvioidaan olevan korkeammalla tasolla kuin vuonna 2009. Koko vuoden liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan nousevan vuodesta 2009. Aiemmin Fiskars arvioi vuoden 2010 liikevaihdon pysyvän edellisvuoden tasolla. Osakkuusyhtiö Wärtsilällä on edelleen suuri vaikutus konsernin tulokseen ja rahavirtaan vuonna 2010. Helsingissä 3.5.2010 Fiskars Oyj Abp Hallitus KONSERNIN TULOSLASKELMA 1-3 1-3 Muutos 1-12 2010 2009* % 2009* MEUR MEUR MEUR LIIKEVAIHTO 170,0 166,6 2 660,3 Hankinnan ja valmistuksen kulut -110,3 -112,3 -2 -439,2 BRUTTOKATE 59,7 54,2 10 221,1 Liiketoiminnan muut tuotot 1,1 0,7 60 1,8 Myynnin ja markkinoinnin kulut -30,2 -28,9 4 -114,2 Hallinnon kulut -16,0 -15,3 5 -60,0 Tutkimus- ja kehittämismenot -1,9 -2,1 -5 -8,7 Liiketoiminnan muut kulut 0,0 0,0 -0,5 LIIKETULOS (EBIT) 12,6 8,6 46 39,5 Biologisten hyödykkeiden käyvän arvon muutos -0,6 -0,3 -0,4 Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta 5,5 15,2 -64 66,5 Muut rahoitustuotot ja -kulut -1,8 -5,3 -66 -14,2 TULOS ENNEN VEROJA 15,7 18,3 -14 91,4 Tuloverot -2,9 -1,3 -7,9 KATSAUSKAUDEN TULOS 12,9 17,0 -24 83,5 Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille 12,9 17,0 -24 83,5 Vähemmistölle 0,0 0,0 12,9 17,0 83,5 Emoyhtiön omistajille kuuluva tulos/osake, euroa 0,16 0,22 1,05 MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT 1-3 1-3 1-3 2010 2009 2009 MEUR MEUR MEUR Katsauskauden tulos 12,9 17,0 83,5 Muuntoero 8,3 3,9 -1,9 Suoraan laajaan tulokseen kirjatut muutokset osakkuusyhtiöissä 2,2 0,2 12,7 Ulkomaisten yksiköiden nettosijoitusten suojaus verovaikutuksen jälkeen -1,5 1,3 Etuuspohjaisten eläkejärjestelyjen vakuutus- matemaattiset voitot (tappiot) verovaikutuksen jälkeen 0,0 -0,5 0,7 Tilikauden muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen, yhteensä 10,6 2,1 12,8 Tilikauden laaja tulos yhteensä 23,4 19,1 96,3 Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille 23,4 19,0 96,3 Vähemmistölle 0,0 0,0 23,4 19,1 96,3 *) Edellisen vuoden lukuja on muutettu tiettyjen tilien uudelleenluokittelun vuoksi. Katso osavuosikatsauksen liitetiedot. KONSERNIN TASE 3/2010 3/2009 Muutos12/2009 MEUR MEUR % MEUR VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Liikearvo 99,7 99,5 0 99,4 Muut aineettomat hyödykkeet 128,5 130,4 -1 124,9 Aineelliset hyödykkeet 93,2 111,6 -17 99,5 Biologiset varat 38,3 39,0 -2 38,9 Sijoituskiinteistöt 8,5 7,8 9 8,5 Osuudet osakkuusyhtiöissä 295,0 253,7 16 316,8 Rahoitusvarat Osakkeet, käypään arvoon tulosvaikutteisesti 3,1 3,1 0 3,0 Muut sijoitukset 2,0 2,2 -6 2,1 Laskennalliset verosaamiset 18,0 22,5 -20 17,8 PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 686,3 669,8 2 710,9 LYHYTAIKAISET VARAT Vaihto-omaisuus 126,7 161,8 -22 119,0 Myynti- ja muut saamiset 136,0 131,0 4 101,9 Verosaamiset 2,7 5,2 -48 2,9 Rahavarat 7,4 17,3 -57 38,6 LYHYTAIKAISET VARAT, YHTEENSÄ 272,8 315,4 -13 262,4 VARAT YHTEENSÄ 959,1 985,2 -3 973,3 OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma 485,7 427,6 14 504,8 Vähemmistöosuus -0,1 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 485,7 427,6 14 504,8 PITKÄAIKAISET VELAT Korolliset velat 76,0 140,4 -46 74,9 Muut velat 1,3 1,4 -7 0,9 Laskennalliset verovelat 46,9 48,5 -3 47,2 Eläkevelvoitteet 9,3 9,7 -4 9,4 Varaukset 5,9 9,1 -35 6,7 PITKÄAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 139,4 209,2 -33 139,1 LYHYTAIKAISET VELAT Korolliset velat 189,1 215,6 -12 199,7 Varaukset 4,1 4,1 0 2,4 Ostovelat ja muut velat 131,5 122,1 8 121,3 Verovelat 9,3 6,6 41 6,1 LYHYTAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 334,1 348,4 -4 329,4 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 959,1 985,2 -3 973,3 KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA 1-3 1-3 1-12 2010 2009 2009 MEUR MEUR MEUR LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA Tulos ennen veroja 15,7 18,3 91,4 Oikaisut Poistot 5,8 6,8 28,1 Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta -5,5 -15,2 -66,5 Tuotot sijoituksista -0,8 0,0 0,3 Korkokulut 1,8 5,3 14,2 Biologisten varojen muutos 0,6 0,3 0,4 Muut liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumaa -2,1 -0,3 -12,4 Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta 15,5 15,1 55,6 Käyttöpääoman muutos Korottomien saamisten muutos -30,0 -25,0 -0,7 Vaihto-omaisuuden muutos -2,1 0,4 50,3 Korottomien velkojen muutos 5,0 1,8 4,1 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja -11,6 -7,6 109,3 Osinkotuotot, osakkuusyhtiö 29,5 25,3 25,3 Maksetut rahoituskulut (netto) -1,3 -4,6 -13,8 Maksetut verot -3,1 2,2 0,2 LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A) 13,4 15,2 121,0 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Liiketoimintojen ja tytäryhtiöiden hankinnat -0,2 Investoinnit käyttöomaisuushyödykkeisiin -2,5 -4,0 -14,5 Käyttöomaisuushyödykkeiden myyntitulot 2,1 0,1 1,6 Muu investointien rahavirta 0,2 0,0 4,2 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B) -0,2 -3,9 -8,7 RAHOITUSTOIMINTOJEN RAHAVIRTA Pitkäaikaisten lainojen nostot 40,0 40,0 Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset -0,3 -15,7 -86,5 Lyhytaikaisten lainojen muutos -0,7 10,1 2,0 Rahoitusleasingmaksut -0,3 -0,6 -2,5 Muiden rahoituserien rahavirta -0,6 -0,9 -0,1 Maksetut osingot -42,6 -38,2 -38,2 RAHOITUSTOIMINTOJEN RAHAVIRTA (C) -44,6 -5,4 -85,4 LIKVIDIEN VAROJEN MUUTOS (A+B+C) -31,5 5,9 26,9 Likvidit varat kauden alussa 38,6 11,3 11,3 Kurssimuutosten vaikutus 0,3 0,1 0,5 Likvidit varat kauden lopussa 7,4 17,3 38,6 KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN Emoyhtiön omistajille Vähem- Yh- MUUTOSLASKELMA kuuluva oma pääoma: mistö- teensä Kert. osuus Osake- OmatMuunto-voitto- pääoma osakk. erot varat MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR 12/31/08 77,5 -0,8 -16,5 386,5 0,0 446,7 Tilikauden laaja tulos yhteensä 0,0 4,8 14,3 0,0 19,1 Maksetut osingot -38,2 -38,2 03/31/09 77,5 -0,8 -11,7 362,5 -0,1 427,6 Tilikauden laaja tulos yhteensä -1,1 78,3 0,0 77,2 Maksetut osingot 0,0 0,0 Vähemmistöosuuden hankinta 0,1 0,1 12/31/09 77,5 -0,8 -12,8 440,9 0,0 504,8 Tilikauden laaja tulos yhteensä 0,0 10,4 13,0 0,0 23,4 Maksetut osingot -42,6 -42,6 03/31/10 77,5 -0,8 -2,4 411,3 0,0 485,7 TUNNUSLUVUT * 3/2010 3/2009 Muutos12/2009 % Oma pääoma/osake, euroa 5,93 5,52 7 6,16 Omavaraisuusaste 51% 43% 17 52% Nettovelkaantumisaste 53% 79% -33 47% Korolliset nettovelat, milj. euroa 257,2 337,4 -24 235,7 Henkilöstö (FTE) keskimäärin 3 558 4 085 -13 3 867 Henkilöstö kauden lopussa 3 808 4 060 -6 3 742 Ulkona olevien osakkeiden määrä kauden lopussa, tuhatta kpl A-osakkeet ** 54 832 K-osakkeet ** 22 565 Yhteensä 81 911 77 398 81 911 Ulkona olevien osakkeiden painotettu keskiarvo kauden aikana, tuhatta kpl 81 911 77 398 79 289 VALUUTTAKURSSEJA 1-3 1-3 Muutos 1-12 2010 2009 % 2009 USD, keskikurssi 1,38 1,30 6 1,39 USD, kurssi kauden lopussa 1,35 1,33 1 1,44 *) Tunnuslukujen laskentakaavat on esitetty tilinpäätöksessä 2009. **) Fiskars Oyj Abp:n osakesarjat yhdistettiin heinäkuussa 2009. Katso osavuosikatsauksen liitetiedot. OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 (Osavuosikatsaukset) mukaisesti noudattaen samoja laadintaperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin edellisessä tilinpäätöksessä. Kaikki luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen summa voi poiketa esitetystä summasta. Edellisen vuoden lukuja on muutettu tiettyjen tilien uudelleenluokittelun vuoksi. Alla on yhteenveto tärkeimmistä muutoksista vuoden 2009 lukuihin: - liikevaihto -0,6 milj. euroa Q1 2009 ja -2,6 milj. euroa koko vuonna 2009 - bruttokate -1,0 milj. euroa Q1 2009 ja -5,6 milj. koko vuonna 2009 - liikevoitto (EBIT) 2009 ei muuttunut. Lisäksi Fiskars käyttää seuraavia määritelmiä henkilöstömäärien raportoinnissa 2010: Henkilöstö kauden lopussa = palkkakirjanpidon mukaan aktiivisessa työsuhteessa oleva henkilöstö kauden lopussa. Henkilöstö (FTE) keskimäärin = tehdyn työtuntimäärän perustella kokopäiväiseksi muunnettu henkilömäärä kauden aikana. Fiskars Oyj Abp:n osakesarjat yhdistettiin heinäkuussa 2009. Osakekohtainen tulos (EPS) vertailuvuoden toisella puoliskolla sisältää vaikutuksen yhdistämisestä. Konserni on 1.1.2010 ottanut käyttöön seuraavat uudet tai muutetut IFRS-standardit: - Revised IFRS 3 Business Combinations - Amended IAS 27 Consolidated and Separate Financial Statements - IFRS 9 Financial Instruments Uudistetuilla standardeilla ja tulkinnoilla ei ollut vaikutusta raportoituun tulokseen tai taloudelliseen asemaan. Arvioiden käyttö: Tilinpäätöksen laatiminen IFRS:n mukaan edellyttää johdon arvioiden ja oletusten käyttämistä, mikä vaikuttaa taseen varojen ja velkojen määriin, ehdollisten varojen ja velkojen raportointiin sekä tuottojen ja kulujen määriin. Vaikka arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen parhaaseen näkemykseen, on mahdollista, että toteumat poikkeavat tilinpäätöksessä käytetyistä arvoista. TOIMINTASEGMENTIT 1-3 1-3 Muutos 1-12 LIIKEVAIHTO 2010 2009* % 2009* MEUR MEUR MEUR EMEA 119,8 110,7 8 451,6 Amerikka 52,5 58,6 -10 218,2 Muut 1,6 1,7 -1 6,1 Segmenttien välinen myynti **) -3,9 -4,4 -15,5 KONSERNI YHTEENSÄ 170,0 166,6 2 660,3 TOIMINNALLISET SEGMENTIT 1-3 1-3 1-12 LIIKETULOS (EBIT) 2010 2009* 2009* MEUR MEUR MEUR EMEA 9,2 4,6 100 26,5 Amerikka 6,2 6,5 -5 23,9 Muut ja eliminoinnit -2,8 -2,5 12 -10,9 KONSERNI YHTEENSÄ 12,6 8,6 46 39,5 TOIMINNALLISET SEGMENTIT 1-3 1-3 1-12 POISTOT JA ARVONALENTUMISET 2010 2009* 2009* MEUR MEUR MEUR EMEA 4,0 4,3 7 20,5 Amerikka 1,3 2,0 34 7,8 Muut ja eliminoinnit 0,4 0,4 1 -0,1 KONSERNI YHTEENSÄ 5,8 6,8 15 28,1 TOIMINNALLISET SEGMENTIT 1-3 1-3 1-12 INVESTOINNIT 2010 2009 2009 MEUR MEUR MEUR EMEA 1,6 3,1 -49 10,6 Amerikka 0,7 0,5 28 2,8 Muut ja eliminoinnit 0,3 0,4 -28 1,2 KONSERNI YHTEENSÄ 2,5 4,0 -37 14,6 *) Edellisen vuoden lukuja on muutettu tiettyjen tilien uudelleenluokittelun vuoksi. Katso osavuosikatsauksen liitetiedot. **) Segmenttien välinen myynti EMEA -2,6 -3,1 -7,7 Amerikka -0,7 -1,0 -4,6 Muut -0,6 -0,4 -3,2 Fiskarsin toimialoilla vaaditaan lyhyitä toimitusaikoja, eivätkä tilauskanta ja sen muutokset vaikuta oleellisesti toimintaan. LIIKETOIMINTA-ALUEET 1-3 1-3 Muutos 1-12 LIIKEVAIHTO 2010 2009* % 2009* MEUR MEUR MEUR Home 63,0 63,4 -1 297,3 Garden 79,8 68,6 16 230,9 Outdoor 26,1 33,5 -22 128,4 Muut 1,0 1,1 -2 3,7 KONSERNI YHTEENSÄ 170,0 166,6 2 660,3 AINEETTOMAT JA AINEELLISET HYÖDYKKEET 3/2010 3/200912/2009 MEUR MEUR MEUR Aineettomat hyödykkeet ja liikearvo Kirjanpitoarvo 1.1. 224,4 230,2 230,2 Tilikauden muuntoerot 0,3 0,6 -0,1 Liiketoimintahankinnat ja -myynnit 0,2 0,0 -0,5 Lisäykset 0,3 0,1 1,0 Poistot ja arvonalentumiset -1,5 -1,3 -6,0 Vähennykset ja siirrot 4,5 0,2 -0,2 Kirjanpitoarvo kauden lopussa 228,2 229,9 224,4 Aineelliset hyödykkeet ja sijoituskiinteistöt 3/2010 3/200912/2009 MEUR MEUR MEUR Kirjanpitoarvo 1.1. 108,0 120,9 120,9 Tilikauden muuntoerot 1,6 0,4 0,1 Liiketoimintahankinnat ja -myynnit 0,0 0,0 -1,5 Lisäykset 2,2 3,9 13,6 Poistot ja arvonalentumiset -4,4 -5,5 -22,0 Vähennykset ja siirrot -5,8 -0,4 -3,0 Kirjanpitoarvo kauden lopussa 101,7 119,4 108,0 KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET 3/2010 3/200912/2009 MEUR MEUR MEUR Omien sitoumuksien vakuudeksi Takaukset 0 0 0 Vuokravastuut 55 64 60 Muut vastuut 5 5 4 Yhteensä 59 69 65 Takaukset muiden sitoumusten vakuudeksi Kiinteistökiinnitykset 0 2 2 Pantit 0 0 2 Yhteensä 0 2 4 Konserniyritysten sitoumusten vakuudeksi Takaukset 10 16 9 Vastuusitoumukset yhteensä 69 87 78 JOHDANNAISTEN NIMELLISARVOT Valuuttatermiinit ja valuutanvaihtosopimukset 140 128 151 Koronvaihtosopimukset 1 1 1 Sähköfutuurit 2 2 2 JOHDANNAISTEN MARKKINA-ARVOT VERRATTUNA NIMELLISARVOIHIN Valuuttatermiinit ja valuutanvaihtosopimukset 0 -1 0 Koronvaihtosopimukset 0 0 0 Sähköfutuurit 0 0 0 Valuuttatermiinit, valuutanvaihtosopimukset ja valuuttaoptiot on arvostettu raportointipäivän markkina-arvoon. LIIKETOIMINNAN VALUUTTAKURSSIHERKKYYS Fiskarsin kaupallisista kassavirroista noin 10 % on alttiina valuuttakurssien vaihtelulle. Merkittävimpiä riskejä ovat Englannin punnan, Ruotsin kruunun ja Kanadan dollarin heikentyminen USA:n dollaria ja euroa vastaan. Valuuttakurssiriskit suojataan ensisijaisesti valuuttatermiineillä ja -swapeilla. Valuuttajohdannaisten arvonmuutos kirjataan tuloslaskelmaan, sillä konserni ei sovella johdannaisiin suojauslaskentaa. MEUR EUR USD GBP SEK CAD Liiketoiminnan valuutta-asema -26,5 -19,8 10,1 15,0 8,1 Liiketoiminnan valuuttakurssiherkkyys* 2,7 2,0 -1,0 -1,5 -0,8 *) Kuvaa 10 %:n valuuttakurssin heikentymisen vaikutusta konsernin vuositulokseen ennen veroja. LÄHIPIIRIASIAT Wärtsilän osinko 29,5 milj. euroa on raportoitu konsernin rahavirtalaskelman rivillä Osinkotuotot, osakkuusyhtiö. Osinko on saatu vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 2010. HANKINNAT JA MYYNNIT Vuonna 2010 ei ole hankintoja eikä myyntejä. Seuraavat vuonna 2009 tapahtuneet hankinnat ja myynnit vaikuttavat lukujen vertailtavuuteen vuonna 2010. Fiskars hankki 30 %:n vähemmistöosuuden Silva Far East Ltd:stä kesäkuussa 2009. Vähemmistöosuuden hankinnan jälkeen kiinalainen tuotantoyhtiö on Silva Sweden AB:n täysin omistama tytäryhtiö. Fiskars myi Yhdysvaltojen Wyomingissa sijaitsevan Bruntonin liiketoiminnan ruotsalaiselle Fenix Outdoor AB (publ):lle joulukuussa 2009. Brunton raportoitiin osana Fiskarsin Outdoor-liiketoimintaa. Bruntonin liikevaihto oli 8,8 milj. euroa vuonna 2009. Fiskars myi Yhdysvalloissa askartelukulutustuotteiden valikoimansa ja niihin liittyneet brändinsä Heidi Grace ja Cloud9 heinäkuussa 2009 Colorbök Inc:lle. Liiketoiminnan liikevaihto tammi-kesäkuulta 2009 oli 2,4 miljoonaa euroa. FISKARS OYJ ABP Kari Kauniskangas toimitusjohtaja Fiskars tarjoaa kuluttajatuotteita kotiin, puutarhaan ja ulkoiluun. Konsernin kansainväliset pääbrändit ovat Fiskars, Iittala, Gerber, Silva ja Buster. Vuonna 1649 perustettu Fiskars on Suomen vanhin yritys ja listattu NASDAQ OMX Helsingissä. Fiskarsin liikevaihto oli 663 miljoonaa euroa vuonna 2009 ja henkilöstöä on noin 3 500. www.fiskarsgroup.fi