Pörssitiedotteet
13.08.2007
FISKARSIN TOIMITUSJOHTAJA VAIHTUU VUODEN VAIHTEESSA
FISKARSIN TOIMITUSJOHTAJA VAIHTUU VUODEN VAIHTEESSA Fiskarsin hallitus on nimittänyt KTM Kari Kauniskankaan vuoden 2008 alusta Fiskars Oyj Abp:n toimitusjohtajaksi. Fiskars on viimeisten neljän vuoden aikana käynyt läpi merkittävän rakennemuutoksen. Tuoreimpana näistä on Iittala Groupin osto. Yhtiön toimintaa on virtaviivaistettu yritysmyynnein ja -ostoin. Kannattamatonta tuotantokapasiteettia on suljettu ja samanaikaisesti alihankintoja on lisätty. Konsernin kokonaan omistaman toiminnan liikevaihto on kääntynyt kasvuun ja sen kannattavuus on parantunut selvästi. Heinäkuussa Fiskars nousi markkina-arvoltaan suurten yhtiöiden luokkaan Helsingin pörssissä. Konsernin toimitusjohtajan rooli on edellä kerrotun takia muuttunut. Tämän kehityksen seurauksena ovat Fiskarsin hallitus ja konsernijohtaja Heikki Allonen sopineet siitä, että Allonen jättää tehtävänsä vuoden vaihteessa. Kauniskangas siirtyy Fiskarsille Amer Sports Oyj:n palveluksesta, jossa hän on vuodesta 2004 alkaen vastannut myynnistä ja jakelusta ja toiminut johtoryhmän jäsenenä. Kauniskankaalla on vankka tausta kuluttajatuotteiden ja tavaramerkkien parissa sekä pitkä kansainvälinen kokemus myynnistä ja jakeluteiden hallinnasta. Allonen vastaa vuoden vaihteeseen asti Fiskars-konsernin toiminnasta. Erityisesti Iittala-kaupan integraatio sekä siihen liittyvät toimenpiteet ovat hänen keskeisiä tehtäviään. Allonen jatkaa Wärtsilä Oyj Abp:n hallituksen jäsenenä. Lisätietoja antaa hallituksen puheenjohtaja Kaj-Gustaf Bergh 040-5247730 Kaj-Gustaf Bergh Hallituksen puheenjohtaja Fiskars-konserni (www.fiskars.fi) on vuonna 1649 perustettu kansainvälinen konserni, johon kuuluvat tytäryhtiöt Fiskars Brands ja Inhan Tehtaat sekä Kiinteistöliiketoiminta. Omistus osakkuusyhtiö Wärtsilässä on myös merkittävä osa konsernia. Vuonna 2006 Fiskars-konsernin liikevaihto oli 535 miljoonaa euroa, liikevoitto 86 miljoonaa euroa ja se työllisti noin 3000 henkilöä eri puolilla maailmaa. Yhtiön maailmanlaajuisesti tunnetuimpia tuotteita ovat oranssikahvaiset sakset sekä puutarhatyökalut.