Muutos Fiskars-konsernin johtoryhmässä

Fiskars Oyj Abp
Pörssitiedote
27.3.2023 klo 8.30

Muutos Fiskars-konsernin johtoryhmässä

Fiskars-konserni on nimittänyt Aamir Shaukatin toimitusketjusta vastaavaksi johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Aamir aloittaa tehtävässään viimeistään 1. elokuuta 2023, ja hän raportoi toimitusjohtaja Nathalie Ahlströmille. Yhtiön väliaikaisena toimitusketjusta vastaavana johtajana 1. tammikuuta 2023 lähtien toiminut Bengt Erlandsson jatkaa roolissaan kunnes Aamir aloittaa Fiskarsilla ja tukee sen jälkeen Aamiria sujuvan siirtymän varmistamiseksi.

Aamir siirtyy Firskarsille EssilorLuxotticalta, jossa hän on toiminut konsernin hankintajohtajana vuodesta 2019 lähtien. Sitä ennen hän on työskennellyt useissa hankinnan johtotehtävissä esimerkiksi Jacobs Douwe Egbertsillä, Marsilla ja Beiersdorfilla eri lokaatioissa Aasiassa ja Euroopassa.

“Olen innoissani voidessani toivottaa Aamirin tervetulleeksi Fiskars Groupiin ja johtoryhmämme jäseneksi. Olen vakuuttunut siitä, että hänen kattava globaali kokemuksensa muutoksen ja monimuotoisten tiimien johtamisesta vahvistaa entisestään strategista hankintaa ja ketteryyttä toimitusketjussamme. Haluan myös kiittää Bengtiä hänen kaupallisesta, tehokkaasta ja tuloslähtöisestä toimitusketjumme johtamisesta viime kuukausien aikana”, sanoo Nathalie Ahlström, Fiskars Groupin toimitusjohtaja.

Aamirin CV on tämän tiedotteen liitteenä.

FISKARS OYJ ABP

Nathalie Ahlström
toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Fiskars Oyj Abp, Mediasuhteet, press@fiskars.com, Puh. +358 40 553 3151

Fiskars Group lyhyesti
Fiskars Group (FSKRS, Nasdaq Helsinki) on globaali yhtiö, jonka designvetoiset brändit ovat läsnä kodeissa, puutarhoissa ja ulkoillessa. Brändeihimme kuuluvat muun muassa Fiskars, Gerber, Iittala, Royal Copenhagen, Moomin by Arabia, Waterford ja Wedgwood. Brändimme ovat läsnä yli 100 maassa ja meillä on noin 350 omaa liikettä. Henkilöstöä meillä on lähes 7 000 ja vuonna 2022 liikevaihtomme oli 1,2 miljardia euroa.

Meitä yhdistää tavoitteemme luoda edistyksellistä muotoilua, joka tekee arjesta ainutkertaista. Vuodesta 1649 lähtien olemme suunnitelleet ajattomia, toimivia ja kauniita tuotteita, edistäen samalla innovaatioita ja kestävää kasvua.

Lue lisää: fiskarsgroup.com/fi.