Muutos Fiskars-konsernin johtoryhmässä

Fiskars Oyj Abp
Pörssitiedote
3.10.2024 klo 12.00

Muutos Fiskars-konsernin johtoryhmässä

Peter Holmberg, digitaalisesta kehityksestä vastaava johtaja ja Fiskars-konsernin johtoryhmän jäsen, on päättänyt siirtyä yhtiön palveluksesta uudelle työnantajalle. Hän luopuu nykyisestä roolistaan tällä viikolla. Muutossuunnittelu Fiskars-konsernissa on jo aloitettu.

“Peter on johtanut Fiskars-konsernin todelliselle digitaaliselle muutosmatkalle. Haluan todella kiittää Peteriä hänen monista yhtiölle antamistaan panoksista. Hän on esimerkiksi kasvattanut digitaalisia kyvykkyyksiämme ja kasvattanut verkkokauppakanaviamme. Toivotamme Peterille kaikkea hyvää hänen uransa seuraavassa vaiheessa”, sanoo Fiskars-konsernin toimitusjohtaja Nathalie Ahlström.

FISKARS OYJ ABP

Nathalie Ahlström
toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Sanna Hellstedt, sijoittajasuhdejohtaja (vt) ja ulkoisen viestinnän johtaja, puh. 040 553 3151

Fiskars-konserni lyhyesti

Fiskars-konserni (FSKRS, Nasdaq Helsinki) on globaali yhtiö, jonka designvetoiset brändit ovat läsnä kodeissa, puutarhoissa ja ulkoillessa. Brändeihimme kuuluvat muun muassa Fiskars, Georg Jensen, Gerber, Iittala, Moomin Arabia, Royal Copenhagen, Waterford ja Wedgwood. Brändimme ovat läsnä yli 100 maassa, meillä on lähes 450 omaa liikettä ja noin 7 000 työntekijää. Liikevaihtomme oli 1,1 miljardia euroa vuonna 2023.

Meitä yhdistää tavoitteemme luoda edistyksellistä muotoilua, joka tekee arjesta ainutkertaista. Vietämme 375-vuotisjuhlavuottamme vuonna 2024. Vuodesta 1649 lähtien olemme suunnitelleet ajattomia, toimivia ja kauniita tuotteita, edistäen samalla innovaatioita ja kestävää kasvua.

Lue lisää: www.fiskarsgroup.com/fi