Fiskars Group investoi digitaalisiin kyvykkyyksiin

Fiskars Oyj Abp
Lehdistötiedote
19.8.2021 klo 10.00 (EEST)

 

Fiskars Group investoi digitaalisiin kyvykkyyksiin

Fiskars Group keskittyy luomaan pitkän aikavälin orgaanista kasvua. Kasvu edellyttää vahvaa digitaalista liiketoimintaa, ja nykyisten investointien lisäksi  panostuksia on tarkoitus kasvattaa. Kasvusuunnitelmien tukemiseksi yhtiö kehittää edelleen osaamistaan, joka liittyy dataan, omaan kanavaan ja kuluttajakokemukseen.

“Data on yhä tärkeämpää Fiskars Groupille, koska sillä on olennainen rooli kaikessa, ja meidän tulee suhtautua siihen jopa pakkomielteisesti. Edistynyt analytiikka, tekoäly, personointi ja dataan perustuva päätöksenteko ovat painopistealueita, kun parannamme palvelua kuluttajillemme ja asiakkaillemme. Digitaalisuuden rooli yrityksessämme tulee muuttumaan merkittävästi ja siitä tulee olennainen osa kasvun mahdollistamista”, sanoo digitaalisesta kehityksestä vastaava johtaja Peter Cabello Holmberg.

Kuten Fiskars kertoi vuoden 2021 puolivuosikatsauksessaan, vaatii kasvun toteuttaminen lisäinvestointeja, alkaen kuluvan vuoden kolmannella vuosineljänneksellä. Yhtiö on myös uudistanut nykyisiä IT-toimintojaan, mukaan lukien globaali yhteistyösopimus HCL:n kanssa, mikä alkaa tuottaa säästöjä vuodesta 2022 lähtien. Fiskars odottaa näiden investointien ja kustannussäästöjen olevan ajan myötä käytännössä kustannusneutraaleja.

Fiskars Group alkaa nyt toteuttaa näitä lisäinvestointeja. Uuden, vahvemman ja kyvykkäämmän digitaalisen organisaation luominen on ensimmäinen askel. Tämä tarkoittaa mm. merkittävää määrää uusia tehtäviä, jotka avataan asteittain. Ensi vaiheessa ne liittyvät omaan kanavaan (kuten verkkokauppaan), dataan ja analytiikkaan sekä IT-arkkitehtuurikyvykkyyksien vahvistamiseen. Myöhemmässä vaiheessa avataan vielä lisää tehtäviä, mukaan lukien datatieteilijöitä ja insinöörejä, operatiivisia rooleja sekä lisää tehtäviä oman kanavan osalta.
 

FISKARS OYJ ABP

 

Media- ja sijoittajayhteydet:
Kristian Tammela, Sijoittajasuhdepäällikkö, puh. +358 40 708 1181
 
Making the everyday extraordinary  
Fiskars Groupin visiona on vaikuttaa positiivisella ja kestävällä tavalla ihmisten elämään. Brändimme Fiskars, Gerber, Iittala, Royal Copenhagen, Waterford ja Wedgwood ovat mukana ihmisten elämässä – niin kotona, puutarhassa kuin ulkona luonnossa. Pyrimme tekemään arjesta ainutkertaista tänään ja tulevaisuudessa. Toimimme 30 maassa, ja tuotteitamme on saatavilla yli 100 maassa. Fiskarsin osake on listattu Nasdaq Helsingissä (FSKRS). Lisätietoja löydät osoitteesta www.fiskarsgroup.com. Voit seurata meitä Twitterissä @fiskarsgroup.