Fiskars vahvistaa myyntiorganisaatiotaan Ruotsissa – Per Sjödell nimitetty maajohtajaksi

Fiskars Oyj Abp       Lehdistötiedote   15.8.2012 

Fiskars jatkaa myyntiorganisaationsa vahvistamista ja on nimittänyt uudeksi Ruotsin maajohtajaksi Per Sjödellin. Hän tulee Fiskarsille Pocket Shop AB:stä, jossa hän toimi toimitusjohtajana. Per Sjödellillä on vahva kokemus markkinoinnista, myynnistä ja liiketoiminnan kehittämisestä useissa tunnetuissa kuluttajatuoteyhtiöissä.

Per Sjödell on toiminut aiemmin GANT Sweden AB:n maajohtajana, GANT AB:n globaalina vähittäiskaupan ja markkinoinnin johtajana sekä H&M AB:n globaalina markkinointijohtajana. Fiskarsin Ruotsin maajohtajana Per Sjödell raportoi Fiskarsin Pohjoisen myyntialueen johtajalle Jakob Hägerströmille.

“Fiskarsilla on kunnianhimoinen pyrkimys kasvaa, ja investoimme vahvaan myyntiorganisaatioon, joka myy koko valikoimaamme ja avaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia kullakin markkinalla. Ruotsi on yksi Fiskarsin päämarkkina-alueista, ja Per tuo meille sekä kansainvälistä kokemusta kuluttajatuoteliiketoiminnasta että vahvaa Ruotsin vähittäiskaupan tuntemusta”, sanoo Jakob Hägerström, Fiskarsin Pohjoisen myyntialueen johtaja.

“Olen innoissani liittymisestä Fiskars-tiimiin ja mahdollisuudesta edistää yhtiön vahvan brändivalikoiman menestystä ja jakelun vahvistumista edelleen Ruotsissa. Fiskarsin strateginen suunta, uusi organisaatio ja pitkän aikavälin tavoitteet ovat vaikuttavia, ja on hienoa päästä toteuttamaan niitä Ruotsissa”, kertoo Per Sjödell.

Fiskarsin arvostetut brändit, kuten Fiskars, Iittala, Rörstrand ja Hackman, ovat alansa markkinajohtajia Pohjoismaissa. Fiskars tarjoaa Ruotsissa laajan valikoiman kuluttajatuotteita ruoanvalmistukseen, kattaukseen ja kodin sisustamiseen sekä yhteensä 28 Iittala-kaupassaan ja -osastossaan että laajassa vähittäiskauppajakelussa. Fiskarsin ja Hackmanin keittiötuotteilla on vahva asema Ruotsissa, ja Fiskars on Ruotsin markkinajohtaja puutarhan leikkaavissa työkaluissa. 

Lisätietoja:

Jakob Hägerström, Johtaja, Pohjoinen myyntialue, puh. 0204 39 5452
Per Sjödell, puh. + 46 709 16 1410

Fiskars tarjoaa kuluttajatuotteita kotiin, puutarhaan ja ulkoiluun. Konsernin kansainväliset pääbrändit ovat Fiskars, Iittala ja Gerber. Vuonna 1649 perustettu Fiskars on Suomen vanhin yritys ja on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. Vuonna 2011 Fiskarsin liikevaihto oli 743 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä oli noin 3 400 yli 20 maassa.www.fiskarsgroup.fi.