Pörssitiedotteet
14.02.2003
FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 200
FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2002 NELJÄNNEN NELJÄNNEKSEN TULOKSET (LOKA-JOULUKUU, 3KK) Konsernin liikevaihto oli 143 milj. euroa (151), joka on 6 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana edellisenä vuonna. Pääasiallisesti myynnin lasku johtui dollarin heikkenemisestä euroon nähden. Liikevoitto oli 0,3 milj. euroa (+1,3). Katsauskauden tulokseen sisältyy toiminnan uudelleenjärjestelyihin liittyvä ylimääräinen 3,2 milj. euron liikearvon poisto. Edellisen vuoden vertailujakson vastaavat poikkeukselliset kulut olivat nettona -0,8 milj. euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto oli siten 3,0 milj. euroa (2,1), mikä on hieman edellisvuotta parempi. Konsernin tulos rahoituserien jälkeen loka-joulukuussa oli 2,3 milj. euroa (-2,5). Konsernin tulos loka-joulukuussa oli 1,6 milj. euroa (-4,5). Tulos on selvästi parempi kuin vastaavana aikana edellisenä vuonna, kuitenkin edelleen vaatimaton johtuen toiminnan kausiluonteisuudesta. Tuloksen paranemiseen vaikuttivat merkittävästi pienentyneet verot +3,9 milj. euroa (-2,0) ja alentuneet nettorahoituskulut 2,0 milj. euroa (-3,8). KONSERNI VUONNA 2002 Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa vallitsi kuluttajatuotealueella kireä markkinatilanne. Konsernin liikevaihto oli 725 milj. euroa (762), joka on viisi prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuotena. Pääasiallisesti myynnin lasku johtui dollarin heikkenemisestä euroon nähden. Konsernin teollisen toiminnan liikevoitto parantui huomattavasti ja oli 28 milj. euroa (12). Sijoitustoiminnan tuotot nousivat 59 milj. euroon (51). Konsernin voitto rahoituserien jälkeen oli 72 milj. euroa (36). Konsernin tilikauden voitto oli 50 milj. euroa (23) ja tulos osaketta kohden 0,90 (0,41). Hallitus ehdottaa, että vuodelta 2002 osinkoa maksetaan A- osakkeelle 0,70 euroa (0,31) ja K-osakkeelle 0,68 (0,29) euroa osaketta kohden. Osinkojen yhteismäärä nousisi näin 38,4 milj. euroon (16,8). LIIKETOIMINTA Fiskars Brands Inc. Konsernin ylivoimaisesti suurimman teollisen toimialan, kuluttajatuotteiden, liikevaihto oli 693 milj. euroa (731), joka on viisi prosenttia pienempi kuin edellisenä vuonna. Myynti dollareissa laskettuna säilyi edellisen vuoden tasolla. Kuluttajatuotteiden kokonaismyynnistä syntyi pääosa eli 68 % Pohjois-Amerikassa ja Euroopan osuus on 29 %. Pohjois-Amerikassa pääosin FISKARS-tuotemerkillä myytävien koulu-, toimisto- ja askartelutuotteiden liikevaihto kasvoi lähes kuusi prosenttia dollareissa, mikä oli vallitsevissa vaikeissa olosuhteissa hyvä saavutus. Myös vapaa-aika -tuotealueen, lähinnä Gerber-tuotteiden, liikevaihdon kehitys oli myönteinen. Puutarhatuotealueen kehitys oli epäyhtenäistä; Fiskars- tuotemerkillä myytävien käsityökalujen myynti kasvoi peräti kahdeksan prosenttia innovatiivisten uutuksien voimalla ja merkittävää on, että Billnäsin tehtaalla tuotantovolyymi kasvoi vuoden aikana peräti 20 prosenttia. Puutarhatuotealueen kokonaismyynti jäi kuitenkin negatiiviseksi volyymituotteiden, kuten kukkaruukkujen, mattojen, puutarhakalusteiden ja muovituotteiden heikkona jatkuneen kysynnän vuoksi. Euroopassa kuluttajatuotteiden liikevaihto nousi edellisestä vuodesta ja oli 214 milj. euroa (206). Pohjoismaissa Fiskarsin asema on edelleen vahva ja markkinaosuudet kasvoivat. Keski- Euroopan euromaissa ja Iso-Britanniassa myynti säilyi edellisvuoden tasolla varsin vaikeissa markkinaoloissa. Uusilla markkina-alueilla kuten Puolassa ja Venäjällä kasvu ylitti kymmenen prosenttia; maiden osuus kokonaisliikevaihdosta on kuitenkin pieni. Liiketoiminnan kannattavuuden parantamiseen tähtäävien toimenpiteiden aiheuttamat kertaluonteiset kulut olivat edelleen mittavat 20 milj. euroa (34). Suurimmat kustannukset liittyvät Iso- Britanniassa ja Saksassa tehtyihin järjestelyihin, joissa toimintoja lopetettiin ja keskityttiin tuotteisiin, joissa Fiskars Brands on vahvimmillaan. Liikearvon poistot nousivat 14 milj. euroon (11) ja niihin sisältyy edellä mainittuihin järjestelyihin liittyvä ylimääräinen 3,2 milj. euron alaskirjaus. Fiskars Brandsin liikevoitto oli 27 milj. euroa (11). Inhan Tehtaat Inhan Tehtaiden liikevaihto oli 23 milj. euroa (22) ja se ylitti viime vuoden liikevaihdon seitsemän prosenttia. Kasvua syntyi venemyynnistä, kun sekä kotimaan myynti että vienti lisääntyivät selvästi. Erityisen suuren suosion saavutti uudistettu Buster Magnum. Saranoiden kysyntä säilyi edellisvuoden tasolla. Inhan Tehtaiden liikevoitto oli 2,5 milj. euroa (2,6). Kiinteistötoiminnan tulos oli hyvä ja viimevuotista selvästi parempi. Pitkäaikaisten sijoitusten tuotto, 59 milj. euroa (51) koostui pääasiassa Wärtsilän maksamista lisäosingoista. HENKILÖSTÖ Pohjois-Amerikassa henkilökunnan määrä väheni 342 henkilöllä ja Euroopassa 12:llä. Koko konsernin henkilökunnan lukumäärä vuoden lopussa oli 4206 (4556), mikä on kahdeksan prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. INVESTOINNIT JA SIJOITUKSET Teolliseen toimintaan investoitiin 31 milj. euroa (31). Laajamittaisin investointi on vielä vuodelle 2003 ajoittuva toiminnanohjausjärjestelmä (ERP), joka on Pohjois-Amerikassa asennusvaiheessa. Pääomarahastoihin on vuoden aikana sijoitettu 4 milj. euroa (5). TASE JA RAHOITUS Vuoden aikana jatkettiin teollisen käyttöpääoman hallinnan tehostamista. Vaihto-omaisuudesta vapautui 21 milj. euroa (56). Konsernin kassavirta oli hyvä, 130 milj. euroa (100). Vahvan kassavirran ja heikentyneen dollarin ansiosta konsernin korolliset velat vähenivät 266 milj. euroon (400). Taseen loppusumma pieneni 13 prosenttia. Edellä mainitun positiivisen kassavirran johdosta sekä dollarin heikentymisen myötä käyttöpääoma on pienentynyt. Dollarin arvon merkittävän heikkenemisen myötä ovat teollisen käyttöomaisuuden arvot myös vastaavasti laskeneet. Käyttöomaisuuden pitkäaikaiset sijoitukset, lähinnä Wärtsilän osakkeet, ovat entiseen tapaan kirjoissa hankintamenoarvoisina. Konsernin maksuvalmius on hyvä ja konsernilla on huomattavia käyttämättömiä luottolimiittejä ja 20 milj. euron kassavarat. Nettorahoituskulut laskivat voimakkaasti 15 milj. euroon (28). Kulujen lasku johtuu sekä laskeneesta keskikorosta että edellisvuotta huomattavasti alhaisemmasta korollisen pääoman määrästä. Nettovelkaantumisaste parani 57 prosenttiin (96). Omavaraisuusaste nousi 53 prosenttiin (44) taseen loppusummasta. YHTIÖN JOHTO Konsernin toimitusjohtaja Bertel Langenskiöld ilmoitti tammikuussa siirtyvänsä toisen yhtiön palvelukseen kevään 2003 aikana. Inhan Tehtaiden toimitusjohtaja Vesa Koivula siirtyy toisen yhtiön palvelukseen toukokuun 2003 aikana. Fiskars Brandsin johtoryhmä on viime vuoden aikana toimitusjohtaja William J. Dentonin johdolla tuloksellisesti uudelleenorganisoinut kuluttajatuoteliiketoimintaa ja sen organisaatiota. HALLINNOINTI (Corporate Governance) Hallituksen tehtävät Hallituksen tehtävät ja vastuu määräytyvät Suomen osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen mukaisesti. Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus valitsee toimitusjohtajan ja tarpeellisen määrän johtajia sekä määrää heidän palkkaetunsa. Hallitus kokoontui vuoden 2002 aikana yksitoista kertaa. Hallituksen kokoonpano Yhtiön hallitukseen on kuulunut kuusi varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Kukaan hallituksen jäsenistä tai varajäsenistä ei ole yhtiön palveluksessa. Hallituksen jäsenten palkkiot Varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen palkkioista. Vuonna 2002 puheenjohtajan palkkio oli 45 420 euroa vuodessa, varapuheenjohtajan 34 065 euroa, jäsenten palkkio oli 22 710 euroa vuodessa ja varajäsenten 11 355 euroa. Tämän lisäksi hallituksen jäsenille ja varajäsenille maksetaan 510 euron kokouspalkkio sekä korvausta matkoista ja muista kuluista, jotka ovat syntyneet yhtiön asioiden hoidosta. Hallituksen komiteat Hallitus on keskuudestaan nimittänyt kolme komiteaa: Audit Committee, Compensation Committee ja Planning Committee. 1. Audit Committeen tehtävänä on ohjata ja valvoa konsernin tulosraportointia ja tarkastusta. Jäseninä komiteassa olivat Göran J. Ehrnrooth, Thomas Tallberg, Gustaf Gripenberg ja Paul Ehrnrooth. 2. Compensation Committeen tehtävänä on valmistella yhtiön palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmiin liittyviä asioita. Jäseninä olivat Göran J. Ehrnrooth, Mikael von Frenckell ja Olli Riikkala. 3. Planning Committeen tehtävänä on valmistella yhtiön tulevaisuuteen ja strategiaan liittyviä asioita. Jäseninä olivat Göran J. Ehrnrooth, Mikael von Frenckell ja Robert G. Ehrnrooth. Yhtiön sisäpiiri Yhtiö on soveltanut Helsingin Pörssin vahvistamaa sisäpiiriohjetta 1.1.2000 lähtien. Yhtiön pysyvään sisäpiiriin kuuluvat arvopaperimarkkinalain mukaisesti asemansa perusteella hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja, varatoimitusjohtaja ja tilintarkastajat. Näiden lisäksi kuuluvat laajennettuun sisäpiiriin yhtiön talousjohtaja, rahoitusjohtaja, lakiasiainjohtaja ja viestintäjohtaja sekä Fiskars Brands, Inc:in hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet. Fiskars pitää sisäpiirirekisteriään Suomen Arvopaperikeskus Oy:n SIRE- järjestelmässä. Tilintarkastus Konsernin tilintarkastajana toimii KPMG Wideri Oy Ab päävastuullisena tilintarkastajana Sixten Nyman. Fiskars Brands, Inc:n tilintarkastajana toimii PriceWaterhouseCoopers päävastuullisena tilintarkastajana Douglas C. Calvin. VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2002 Fiskars Oyj Abp:n 14.3.2002 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti maksaa osinkoa A-osakkeille 0,31 euroa/osake ja K-osakkeille 0,29 euroa/osake, joka on yhteensä 16,8 milj. euroa. Erovuorossa olleet hallituksen jäsenet Robert G. Ehrnrooth ja Mikael von Frenckell valittiin uudelleen. Heidän toimikautensa päättyy 2005. Hallituksen jäsenet Stig Stendahl ja Juha Toivola ilmoittivat haluavansa erota hallituksesta. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Olli Riikkala. Hänen toimikautensa päättyy 2004. Tilintarkastajaksi valittiin KPMG Wideri Oy Ab. Yhtiökokous valtuutti hallituksen hankkimaan ja luovuttamaan yhtiön omia osakkeita yhden vuoden aikana enintään 1 962 303 kpl A- osakkeita ja enintään 805 918 kpl K-osakkeita. Vastaavat aikaisemmat valtuutukset peruttiin. Valtuutuksia ei ole käytetty. OSAKEKURSSIT Fiskarsin A-sarjan osakkeen hinta oli vuoden lopussa 7,80 euroa (8,50) ja K-sarjan 8,10 (8,00). Yhtiön osakekannan markkina-arvo laski edellisestä vuodesta 5,6 prosenttia 436,7 milj. euroon (462,5). Vuonna 2002 osakkeita vaihtui yhteensä 45 milj. eurolla (10); A- osakkeita 3,9 milj. kappaletta ja K-osakkeita 1,3 milj. kappaletta. Koko osakekannasta vaihto oli noin 9,5 prosenttia (2,4). NÄKYMÄT Konsernissa viime vuosina toteutetut toimenpiteet kannattavuustason parantamiseksi mahdollistavat liikevoiton paranemisen myös kuluvana vuonna. Epävarmoissa markkinaoloissa painopiste on edelleen kannattavuuden parantamisessa. Liikevaihdon odotetaan olevan edellisvuotta pienempi US-dollarin heikentymisen johdosta. Kansainvälinen epävarmuus vaikeuttaa luotettavan tulosennusteen tekemistä. Sijoitustoiminnasta on myös alkaneena vuotena odotettavissa merkittäviä tuottoja Wärtsilän lisäosinkona. Konsernin taloudellinen asema säilyy vakaana. Bertel Langenskiöld Toimitusjohtaja KONSERNIN TULOSLASKELMA 10-12 10-12 1-12 1-12 muutos 2002 2001 2002 2001 % MEUR MEUR MEUR MEUR LIIKEVAIHTO 142,9 151,4 725,5 762,3 -5 Hankinta ja valmistus -99,0 -105,5 -501,5 -538,1 -7 BRUTTOKATE 43,9 45,9 224,0 224,2 0 Muut liiketoim. kulut -44,1 -40,9 -176,6 -178,4 -1 TULOS ENNEN KERTALUONTOISIA ERIÄ -0,1 4,9 47,4 45,7 4 Kertaluontoiset erät -0,2 -3,6 -19,5 -33,6 -42 LIIKEVOITTO -0,3 1,3 27,9 12,1 130 Tuotot sijoituksista -0,1 0,8 59,0 51,1 16 Muut rahoitustuotot 1,1 0,0 1,5 1,1 28 Rahoituskulut -3,0 -4,6 -16,3 -28,6 -43 TULOS ENNEN VEROJA -2,3 -2,5 72,1 35,7 102 Tilikauden verot 3,9 -2,0 -22,5 -13,1 71 KATSAUSKAUDEN VOITTO 1,6 -4,5 49,6 22,6 120 Tulos/osake, euro 0,03 -0,08 0,90 0,41 KONSERNIN TASE 12/02 12/01 muutos MEUR MEUR % VASTAAVAA Käyttöomaisuus 280,1 335,0 -16 Pitkäaikaiset sijoitukset 211,4 208,7 1 Vaihto-omaisuus 160,2 214,3 -25 Rahoitusomaisuus 157,6 170,6 -8 YHTEENSÄ 809,3 928,7 -13 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osakepääoma 55,4 55,4 0 Muu oma pääoma 373,7 351,4 6 VARAUKSET 5,5 3,8 44 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen 183,5 274,5 -33 Lyhytaikainen 191,3 243,6 -21 YHTEENSÄ 809,3 928,7 -13 Osakeantioikaistu oma pääoma/osake, euro 7,75 7,35 5 Omavaraisuusaste 53% 44% 21 Nettovelkaantumisaste 57% 96% -40 BRUTTOINVESTOINNIT 35,2 39,6 -11 HENKILÖSTÖ KESKIMÄÄRIN 4095 4489 -9 10-12 10-12 1-12 1-12 muutos 2002 2001 2002 2001 % Valuuttakursseja: USD keskikurssi 1,00 0,90 0,95 0,90 6 USD kurssi kauden lopussa 1,05 0,88 1,05 0,88 19 KONSERNIN KASSAVIRTALASKELMA 10-12 10-12 1-12 1-12 2002 2001 2002 2001 MEUR MEUR MEUR MEUR Liiketoiminnasta 13,9 2,7 130,0 99,9 Investoinneista -9,1 -9,0 -29,6 30,1 Rahoitustoiminnoista 1,5 -3,6 -89,6 -129,9 LIKVIDIEN VAROJEN MUUTOS 6,4 -9,9 10,9 0,1 Likvidit varat kauden alussa 13,4 19,3 9,5 9,3 Kurssimuutos -0,2 0,1 -0,8 0,1 LIKVIDIT VARAT KAUDEN LOPUSS 19,5 9,5 19,5 9,5 LIIKEVAIHTO LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN Kuluttajatuotteet 136 145 693 731 -5 Inhan Tehtaat 5 4 23 22 7 TEOLLISUUS YHTEENSÄ 141 149 717 753 -5 Konsernitoim. ja kiinteistöt 3 4 12 12 -4 Sisäinen liiketoiminta -1 -1 -3 -3 3 KONSERNI YHTEENSÄ 143 151 725 762 -5 TULOKSET LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN Kuluttajatuotteet 0,5 1,6 27,3 11,0 148 Inhan Tehtaat 0,5 0,0 2,5 2,6 -4 TEOLLISUUS YHTEENSÄ 1,0 1,6 29,8 13,6 119 Konsernitoim. ja kiinteistöt -1,4 -0,3 -1,9 -1,5 -29 KONSERNIN LIIKEVOITTO -0,3 1,3 27,9 12,1 130 Tuotot sijoituksista -0,1 0,8 59,0 51,1 16 KONSERNIN LIIKETOIM. TULOS -0,4 2,1 86,9 63,2 37 LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN Suomi 8 6 37 36 2 Skandinavia 17 18 63 62 1 Muu Eurooppa 21 23 130 132 -1 Pohjois-Amerikka 90 99 473 508 -7 Muut 6 6 23 23 -2 KONSERNI YHTEENSÄ 143 151 725 762 -5 Vienti Suomesta 13 11 51 40 27 Fiskarsin toimialoilla vaaditaan lyhyitä toimitusaikoja, eivätkä tilauskanta ja sen muutokset vaikuta oleellisesti toimintaan. KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET 12/02 12/01 MEUR MEUR OMIEN SITOUMUSTEN VAKUUDEKSI Kiinteistökiinnitykset 1 3 Pantit 0 32 Vekselivastuut 1 0 Leasing- ja vuokravastuut 70 92 Muut vastuut 1 0 YHTEENSÄ 72 128 TAKAUKSET MUIDEN PUOLESTA 0 1 VASTUUSITOUMUKSET YHTEENSÄ 72 129 JOHDANNAISTEN NIMELLISARVOT Valuuttatermiinit 167 218 Koronvaihtosopimukset 105 136 Korkotermiinit ja -futuurit 29 119 JOHDANNAISTEN MARKKINA-ARVOT VERRATTUINA NIMELLISARVOIHIN Koronvaihtosopimukset -10 -9 Korkotermiinit ja -futuurit 0 0 Myös suljetut sopimukset sisältyvät nimellisarvoihin.