Pörssitiedotteet
15.02.2007
YHTIÖKOKOUSKUTSU
YHTIÖKOKOUSKUTSU Fiskars Oyj Abp:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 21. maaliskuuta 2007 klo 15.00 Finlandia-talon Helsinki- salissa, Mannerheimintie 13 e, Helsinki. Sisäänkäynti Mannerheimintien puolelta ovesta M3 ja Karamzininkadun puolelta ovesta K3. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Yhtiöjärjestyksen 14 §:n mukaiset, varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat 2. Hallituksen ehdotus omien osakkeiden hankintavaltuutukseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen hankkimaan omia osakkeita yhtiön vapaalla omalla pääomalla yhteensä enintään 7 751 019 kappaletta niin, että A-sarjan osakkeita voidaan hankkia enintään 5 494 449 kappaletta ja K- sarjan osakkeita enintään 2 256 570 kappaletta ottaen kuitenkin huomioon osakeyhtiölain määräykset yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden enimmäismäärästä. Hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on alle 10 prosenttia yhtiön osakepääomasta ja kaikkien osakkeiden äänimäärästä. Osakkeita voidaan hankkia yhdessä tai useammassa erässä. Omia osakkeita voidaan hankkia muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen). Osakkeiden hankintahinta on enintään hankintahetkellä Fiskars Oyj Abp:n osakkeesta julkisessa kaupankäynnissä maksettava korkein hinta. Valtuutusta saadaan käyttää osakkeiden hankkimiseksi käytettäväksi vastikkeena tulevissa yrityskaupoissa tai teollisissa järjestelyissä tai käytettäväksi yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi tai osana yhtiön kannustinjärjestelmää. Hallitus voi myös ehdottaa hankittujen osakkeiden mitätöimistä osakepääomaa alentamalla. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. 3. Hallituksen ehdotus omien osakkeiden luovuttamisvaltuutukseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen luovuttamaan yhtiön hallussa olevia omia osakkeita yhteensä enintään 5 494 449 A-sarjan osaketta ja enintään 2 256 570 K-sarjan osaketta. Hallitus valtuutetaan päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia yhtiön omia osakkeita. Hallitus päättää osakkeiden luovutushinnasta ja luovuttamisen muista ehdoista ja osakkeet voidaan luovuttaa muuta vastiketta kuin rahavastiketta vastaan. Valtuutus sisältää oikeuden määrätä niistä perusteista, joiden mukaan luovutushinta määritellään. Osakkeita saadaan luovuttaa vastikkeena yrityskaupoissa tai teollisissa järjestelyissä tai käytettäväksi yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi tai osana yhtiön kannustinjärjestelmää. Osakkeet voidaan luovuttaa myös myymällä niitä julkisessa kaupankäynnissä. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Asiakirjojen nähtävillä pito Tilinpäätösasiakirjojen jäljennökset ja hallituksen ehdotukset ovat 14.3.2007 lähtien osakkeenomistajien nähtävinä yhtiön pääkonttorissa, Mannerheimintie 14 A, Helsinki. Fiskars Oyj Abp:n vuosikertomus 2006 on nähtävissä myös Fiskarsin internetsivuilla www.fiskars.fi. Asiakirjoista lähetetään pyydettäessä jäljennös osakkeenomistajalle. Osallistumisoikeus Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on viimeistään 9.3.2007 merkitty osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallintarekisteröityneen osakkeenomistajan on otettava yhteyttä tilinhoitajayhteisöönsä, jotta hänet voitaisiin merkitä viimeistään 9.3.2007 tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon yhtiökokoukseen osallistumista varten. Ilmoittautuminen Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittaa osallistumisestaan yhtiön konttoriin viimeistään torstaina maaliskuun 15. päivänä 2007 klo 15.00 - internet-sivujen kautta www.fiskars.fi, - kirjeitse osoitteeseen Fiskars Oyj Abp, PL 235, 00101 Helsinki tai - puhelimitse ma-pe klo 9.00-15.00 numeroon (09) 6188 6231. Ilmoittautumisen on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan ilmoittautumisajan loppuun mennessä yllä mainittuun postiosoitteeseen. Osingonmaksu Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2006 päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkoa 0,60 euroa A-osakkeelta ja 0,58 euroa K-osakkeelta. Osinko maksetaan osakkaalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 26.3.2007 on merkittynä Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinko maksetaan 2.4.2007. Helsingissä 14.2.2007 Hallitus Fiskars Oyj Abp Jutta Karlsson Leena Kahila-Bergh päälakimies viestintäjohtaja