Pörssitiedotteet
14.02.2006
YHTIÖKOKOUSKUTSU
YHTIÖKOKOUSKUTSU Fiskars Oyj Abp:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 20. maaliskuuta 2006 klo 15.00 Finlandia-talon Helsinki- salissa, Mannerheimintie 13 e, Helsinki. Sisäänkäynti Mannerheimintien puolelta ovesta M3 ja Karamzininkadun puolelta ovesta K3. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Yhtiöjärjestyksen 14 §:n mukaiset, varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat 2. Hallituksen ehdotus omien osakkeiden hankintavaltuutukseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen hankkimaan omia osakkeita yhteensä enintään 7 751 019 kappaletta niin, että A-sarjan osakkeita voidaan hankkia enintään 5 494 449 kappaletta ja K-sarjan osakkeita enintään 2 256 570 kappaletta ottaen kuitenkin huomioon osakeyhtiölain määräykset yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden enimmäismäärästä. Hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on alle 10 prosenttia yhtiön osakepääomasta ja kaikkien osakkeiden äänimäärästä. Osakkeita voidaan hankkia ainoastaan julkisessa kaupankäynnissä, jolloin osakkeet hankitaan hankintahetken pörssikurssiin muussa kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa. Valtuutusta saadaan käyttää osakkeiden hankkimiseksi käytettäväksi vastikkeena tulevissa yrityskaupoissa tai teollisissa järjestelyissä tai käytettäväksi yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi tai osana yhtiön kannustinjärjestelmää. Hallitus voi myös ehdottaa hankittujen osakkeiden mitätöimistä osakepääomaa alentamalla. Valtuutus on voimassa yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä. 3. Hallituksen ehdotus omien osakkeiden luovuttamisvaltuutukseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen luovuttamaan enintään 5 494 449 A-osaketta ja enintään 2 256 570 K-osaketta, jotka on hankittu yhtiölle. Hallitus valtuutetaan päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia yhtiön omia osakkeita. Hallitus päättää osakkeiden luovutushinnasta ja luovuttamisen muista ehdoista ja osakkeet voidaan luovuttaa muuta vastiketta kuin rahavastiketta vastaan. Valtuutus sisältää oikeuden määrätä niistä perusteista, joiden mukaan luovutushinta määritellään. Osakkeita saadaan luovuttaa vastikkeena yrityskaupoissa tai teollisissa järjestelyissä tai käytettäväksi yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi tai osana yhtiön kannustinjärjestelmää. Osakkeet voidaan luovuttaa myös myymällä niitä julkisessa kaupankäynnissä. Valtuutus on voimassa yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä. Asiakirjojen nähtävillä pito Tilinpäätösasiakirjojen jäljennökset ja hallituksen ehdotukset ovat 13.3.2006 lähtien osakkeenomistajien nähtävinä yhtiön pääkonttorissa, Mannerheimintie 14 A, Helsinki. Fiskars Oyj Abp:n vuosikertomus 2005 on nähtävissä myös Fiskarsin internetsivuilla www.fiskars.fi. Asiakirjoista lähetetään pyydettäessä jäljennös osakkeenomistajalle. Osallistumisoikeus Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on viimeistään 10.3.2006 merkitty osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallintarekisteröityneen osakkeenomistajan on otettava yhteyttä tilinhoitajayhteisöönsä, jotta hänet voitaisiin merkitä viimeistään 10.3.2006 tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon yhtiökokoukseen osallistumista varten. Ilmoittautuminen Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittaa osallistumisestaan yhtiön konttoriin viimeistään torstaina maaliskuun 16. päivänä 2006 ennen klo 16.00 - internet-sivujen kautta www.fiskars.fi, tai - kirjeitse osoitteeseen Fiskars Oyj Abp, PL 235, 00101 Helsinki tai - puhelimitse ma-pe klo 8.00-16.00 numeroon (09) 6188 6231. Ilmoittautumisen on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan ilmoittautumisajan loppuun mennessä yllä mainittuun postiosoitteeseen. Hallituksen jäsenten valinta Hallituksen valintaan liittyen hallituksen jäsenet Göran J. Ehrnrooth ja Mikael von Frenckell ovat ilmoittaneet, että he eivät ole käytettävissä. Osakkeenomistajat, jotka edustavat yli 30 % yhtiön äänistä, tulevat tekemään varsinaiselle yhtiökokoukselle esityksen, jonka mukaisesti hallituksen jäsenmääräksi vahvistetaan seitsemän ja että yhtiön hallitukseen valitaan uudelleen Kaj-Gustaf Bergh, Alexander Ehrnrooth, Paul Ehrnrooth, Ilona Ervasti- Vaintola, Gustaf Gripenberg, Karl Grotenfelt ja Olli Riikkala. Kaikki valittaviksi ehdotetut ovat antaneet suostumuksensa ja ovat ilmoittaneet, että mikäli he tulevat valituiksi, heidän tarkoituksenaan on valita keskuudestaan puheenjohtajaksi Olli Riikkala ja varapuheenjohtajiksi Alexander Ehrnrooth ja Paul Ehrnrooth. Ehdotus tilintarkastajaksi Yllä mainittu osakkeenomistajaryhmä ehdottaa myös, että KHT-yhteisö KPMG Oy Ab valitaan yhtiön tilintarkastajaksi toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. KPMG Oy Ab on suostunut tehtävään. Osingonmaksu Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2005 päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkoa 0,45 euroa A-osakkeelta ja 0,43 euroa K-osakkeelta. Osinko maksetaan osakkaalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä torstaina 23.3.2006 on merkittynä Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinko maksetaan torstaina 30.3.2006. Helsingissä 14.2.2006 Hallitus Fiskars Oyj Abp Maija Elenius Leena Kahila-Bergh talousjohtaja viestintäjohtaja